Jouko Hämäläinen 13.6.2019 Eläkeuudistuksen jatkoneuvotteluissa sopimus Työmarkkinakeskusjärjestöt saavuttivat 11.6.2019 neuvottelutuloksen ehdotuksesta eläke-etuuksia koskevien säädösmuutosten ja selvitysten tekemisestä sekä toiminnan kehittämisestä. Järjestöt katsovat, että sovitut toimenpiteet tukevat maan hallituksen tavoitetta työllisyyden vahvistumisesta noin 60 000 hengellä.
Markku Jalonen 22.5.2019 Hallitusohjelman täytyy tukea työmarkkinakierrosta Säätytalon hallitusneuvotteluissa eletään ratkaisuvaiheita. Myös työmarkkinajärjestöjen huomio kohdistuu tällä hetkellä mitä suurimmassa määrin hallitusneuvotteluihin. On selvää, että tulevankin hallituksen ohjelmalla on suuri merkitys suomalaiseen työelämään ja työmarkkinoihin.
Mika Juutinen 17.4.2019 VM:n talouskatsaus tuli julki ja vaalitkin on käyty – mitä luvassa? Taloudellinen katsaus noudatteli sitä yleistä näkemystä, että talouskasvu on hiipumassa ja että BKT:n kasvu on jäämässä aiempia ennusteita vaisummaksi. Tulevaan talouskehitykseen niin koko julkisella sektorilla kuin pelkästään kunta-alalla vaikuttaa juuri käytyjen eduskuntavaalien tulos ja sen jatkoksi tehtävä hallitusohjelma. KT kannattaa vastuullista taloudenpitoa.
Markku Jalonen 27.3.2019 Kuntapohjalla eteenpäin Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen siirtyy kevään eduskuntavaaleissa valittavan eduskunnan ja uuden hallituksen tehtäväksi. Kuntaliiton hallitus pitää mahdollisena etenemistä kuntien ja kuntayhtymien pohjalta ja lainsäädäntöä edelleen kehittäen.
Mika Juutinen 30.1.2019 Kunta-alan työvoimatilanne on hyvä – miten tulevaisuudessa? Viime aikoina on julkisuudessa väitetty kunta-alan ammattien kärsivän työntekijäpulasta. Se ei pidä paikkaansa: KT:n keräämien päivän poikkileikkaustietojen mukaan eri ammattiryhmien tilanne työvoimavajeen suhteen on hyvä tai erittäin hyvä.
Markku Jalonen 23.1.2019 Kunnille vastuu kotouttamisesta työllisyyden hyväksi KT Kuntatyönantajien valtuuskunta on asettanut hallitusohjelmatavoitteet kevään eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelmaan. KT:n kantavana tavoitteena on, että tulevalla hallituskaudella työllisyysaste täytyy nostaa ainakin 75 prosenttiin, jotta ikääntyvän väestön hyvinvointipalvelut, eläkkeet ja muu sosiaaliturva voidaan rahoittaa.