På svenska

Varhaiskasvatus

Varhaiskasvatuksen toimintamuotoja ovat päiväkotitoiminta, perhepäivähoito ja avoin varhaiskasvatus. Varhaiskasvatuksen henkilöstöön sovelletaan tehtävästä ja viranhaltijan tai työntekijän kelpoisuudesta riippuen joko OVTESin osio G:n määräyksiä, KVTESin liitteen 5 määräyksiä, KVTESin liitteen 12 määräyksiä tai HYVTESiä.

Lapset pelaavat jalkapalloa. Kuva: Lukas / Pexels.

OVTESin osio G

OVTESin osiota G sovelletaan kelpoisuusvaatimukset täyttävään päiväkotien sekä varhaiskasvatuslain mukaisen kerhotoiminnan varhaiskasvatuksen opettajan, erityisopettajan tai päiväkodin johtajan tehtävässä toimivaan opetushenkilöstöön.

OVTESin osiossa G on suoraan viittauksia KVTESin määräyksiin muun muassa työaikaan ja vuosilomiin liittyen.

KVTESin liite 5

KVTESin liitettä 5 sovelletaan varhaiskasvatuksen hoito- ja kasvatushenkilöstöön, varhaiskasvatuksen palveluohjaajiin ja perhepäivähoidon ohjaajiin sekä eräisiin koulun ammatti- ja peruspalvelutehtäviin.

KVTESin liitteen 5 soveltamisalaan kuuluvat siis esimerkiksi varhaiskasvatuksen lastenhoitaja, varhaiskasvatuksen sosionomi ja varhaiskasvatusyksikössä työskentelevä perhepäivähoitaja.

KVTESin liite 12

Omassa kodissaan työskenteleviin perhepäivähoitajiin sovelletaan KVTESin liitettä 12.

HYVTES

Sairaalasektorilla työskenteleviin varhaiskasvatuksen opettajiin sovelletaan HYVTESiä.

Sairaalasektorilla työskenteleviin kelpoisuusehdot täyttäviin varhaiskasvatuksen opettajiin ja varhaiskasvatuksen erityisopettajiin sovelletaan HYVTESin lisäksi lisäpöytäkirjan määräyksiä. Lisäpöytäkirjan määräykset koskevat ns. ves-päiviä ja työajan suunnitteluun varattavaa aikaa. Määräykset vastaavat sisällöltään OVTESin (2022–2025) osio G:n määräyksiä.

Sairaalasektorilla työskenteleviä varhaiskasvatuksen opettajia koskeva lisäpöytäkirja on julkaistu KT:n yleiskirjeen 16/2023 liitteessä 5 sekä HYVTES-sopimuksessa.

Varhaiskasvatukseen liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä ja ohjeita

OVTESin osio G:hen ja ja KVTESin liite 5:een liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä ja ohjeita

 

Päiväkodin työaikoihin liittyviä kysymyksiä (OVTESin osio G ja KVTESin liite 5)

 

Päiväkodin palkkaukseen liittyviä kysymyksiä (OVTESin osio G ja KVTESin liite 5)

 

OVTESin osio G:hen liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä ja ohjeita

 

Palkkaukseen ja hinnoitteluun liittyviä kysymyksiä ja ohjeita (OVTESin osio G)


SAK-työaikaan liittyviä kysymyksiä ja ohjeita (OVTESin osio G)

  • Onko SAK-työaika merkittävä työvuoroluetteloon? (23.12.2022)
     
  • Varhaiskasvatuksen opettajan työaikaa koskeva erityismääräys (Osio G) (24.2.2022)

    Ohjeessa käsitellään seuraavia kysymyksiä:
    1. Miten päiväkodin johtajan, varhaiskasvatuksen opettajan ja varhaiskasvatuksen erityisopettajan työaikaa eli sak-työaikaa koskeva erityismääräys muuttui 1.5.2018?
    2. Miten suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistehtäviin tarvittava aika otetaan huomioon työvuoroluettelossa?
    3. Mihin tehtäviin viikkotyöajasta varattava noin 13 prosentin työaikaosuus on tarkoitettu?
    4. Millä ajalla yhteistyötehtäviä hoidetaan?
    5. Mitä tarkoitetaan moniammatillisella tai asiantuntijayhteistyöllä?
    6. Voiko tätä työaikaresurssia käyttää koko henkilöstön yhteisiin viikkopalavereihin tai kehittämis- tai koulutustilaisuuksiin tai vanhempien osallisuuden mahdollistavaan suunnitteluun?
    7. Voiko suunnittelu-, arviointi- ja kehittämisajan osuus vaihdella toimintavuoden aikana?
    8. Voiko varhaiskasvatuksen opettaja tehdä suunnittelu-, arviointi- ja kehittämistehtäviä kotonaan? Miten se merkitään työvuoroluetteloon?
    9. Millaisia edellytyksiä voidaan asettaa suunnittelutehtäviin tarvittaville, asianmukaisille työtiloille ja välineille?

 

VES-päiviin liittyviä kysymyksiä (OVTESin osio G)

KVTESin liitteeseen 5 liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä

 

KVTESin liitteeseen 12 liittyviä ohjeita

  • Omassa kodissaan työskentelevien perhepäivähoitajien työaikamääräyksistä (KVTES:n liite 12) (16.2.2021)


    Ohjeessa käsitellään seuraavia kysymyksiä:
    1. Mikä on työajaksi luettavaa aikaa?
    2. KVTES:n liitteen 12 työajaksi luettavan ajan määritelmä muuttui 1.4.2020. Työnantaja noudattaa paikallista sopimusta, jossa on määräyksiä työaikoihin liittyen. Miten tämän sopimuksen osalta menetellään?
    3. Miten ja millä perusteella työvuoroluetteloa voidaan muuttaa?
    4. Miten ja milloin perhepäivähoitajalle on ilmoitettava työnantajan tekemästä työvuoroluettelon muutoksesta?
    5. Miten tulisi menetellä, jos yksikään lapsi ei saavu hoitoon?
    6. Mitä tarkoitetaan liitteen 12 termeillä tasoittumisjakso ja työaikajakso?
    7. Miten tulee menetellä, jos työvuoroluetteloa ei voida laatia koko työajan tasoittumisjaksoksi?
    8. Mikä on tasoittumissuunnitelma ja miten sitä voidaan muuttaa?
    9. Työnantajalla on tarve pitää perhepäivähoitajaa varalla aamulla ennen työvuoron alkamista siltä varalta, että ensimmäinen lapsi saapuu mahdollisesti jo ennen suunnitellun työvuoron alkamista. Voiko työnantaja teettää aamuvarallaoloa?
    10. Mikä on perhepäivähoitajan ylitöiden enimmäismäärä? Mitä tarkoittaa perhepäivähoitajan työajan enimmäismäärän tarkastelu?
    11. Perhepäivähoitajalle on suunniteltu työvuoroluetteloon työajan tasoittumisvapaa. Perhepäivähoitaja sairastuu tasausvapaapäivän aikana. Muuttuuko työajan tasoittumisvapaa sairauslomaksi? Entä jos perhepäivähoitaja sairastuu ennen tasausvapaata?
    12. Mitä tapahtuu työvuoroluetteloon suunnitellulle ylityöstä annettavalle vapaa-aikakorvaukselle, jos perhepäivähoitaja sairastuu?
    13. Minkä arvoinen tasausvapaapäivä on työvuoroluetteloa laadittaessa?
    14. Perhepäivähoitaja sairastuu. Muodostaako sairastuminen keskeytyksen työaikajaksoon?
    15. Mikä tuntiarvo merkitään työvuoroluetteloon vuosiloma-, sairaus-, tms. hyväksyttäville poissaolopäiville?

HYVTESiin liittyviä usein kysyttyjä kysymyksiä

Varhaiskasvatuslakiin liittyvä ohje

Koronaan liittyviä kysymyksiä ja ohjeita

Varhaiskasvatukseen liittyvää lainsääntöä ja ohjeita muualla verkossa

 

Varhaiskasvatukseen liittyvät tärkeimmät lait ja asetukset Finlexissä

 

Opetus- ja kulttuuriministeriön vastauksia varhaiskasvatuslaista ja -asetuksesta esitettyihin usein kysyttyihin kysymyksiin

 

Sosiaali- ja terveysministeriön opas turvallisesta lääkehoidosta

 

Työ- ja elinkeinoministeriön opas lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämiseen liittyvästä lainsäädännöstä

 

Kuntaliiton ja Vertikalin käyttöastelaskuri varhaiskasvatukseen

Varhaiskasvatuksen palvelussuhdeasiat

Sähköposti:
vaka@kt.fi