3 asiaa, jotka varhaiskasvatuslaissa pitäisi korjata

Varhaiskasvatuksessa kärsitään työvoimapulasta, kun tehtäviin ei riitä päteviä hakijoita. Samaan aikaan kansallisena tavoitteena on nostaa varhaiskasvatukseen osallistuvien lasten osuutta. Vuonna 2030 voimaan tuleviin henkilöstömitoituksen kiristyksiin ei tulla yltämään.

Kun viet lapsesi aamulla päiväkotiin, avaako oven tuttu aikuinen? Tuntevatko päiväkodin ammattilaiset lapsesi ja hänen tarpeensa? Vai täytyykö lasten nimet teipata haalareihin, jotta tiedetään keitä pihalla temmeltää?

Varhaiskasvatuksessa pysyvä henkilöstö on tärkeä laatukriteeri. Ala kärsii monen muun alan tavoin osaajapulasta, mikä nostaa sijaisten ja määräaikaisten osuutta. Vaihtuva henkilöstö ei tunne lasta eikä lapsi heitä.

Vuonna 2030 tulee voimaan varhaiskasvatuslain muutos, joka kiristää päiväkotien henkilöstön osaamisvaatimuksia. Nykyisin sekä varhaiskasvatuksen sosionomin että opettajan tutkinnot antavat kelpoisuuden toimia varhaiskasvatuksen opettajana, joita pitää olla päiväkodin henkilöstöstä joka kolmannen.  

2030 alkaen laki erottaa tutkintojen kelpoisuudet ja edellyttää, että henkilöstöstä kahden kolmesta tulee olla varhaiskasvatuksen opettajia tai sosionomeja ja heistäkin puolet opettajia. Enää yksi kolmesta saisi olla lastenhoitajia. 

Lain vaatimuksiin ei ole kuitenkaan mahdollista vastata, koska muodollisesti päteviä ammattilaisia ei ole eikä heidän koulutustaan ole lisätty ajoissa. Pätevä henkilöstö saataisiin riittämään vain, jos syntyvyys ja sen myötä palveluiden tarve jostain syystä romahtaisi ennen vuotta 2030. Tämä ei varmastikaan ole tavoitteena. 

Varhaiskasvatuslaki onkin avattava. Valtion on annettava varhaiskasvatuksen järjestäjille signaali, että heidän toimintaympäristönsä ymmärretään. Mitoituksen kiristyksestä kiinni pitäminen voi johtaa päiväkotien nykyistä voimakkaampaan polarisaatioon ja kasvattaa eriarvoisuutta. Esittelen seuraavaksi kolme asiaa, jotka varhaiskasvatuslaissa on korjattava. 

1. Kelpoisuusehdot ja erityisryhmät tarkasteltava uusiksi  

Mitoituksien muutos tekee vuonna 2030 monesta päiväkodin johtajasta epäpätevän työhönsä, kun johtajan työhön aletaan vaatia kasvatustieteen maisterin tutkintoa. Johtajaksi ei ole enää mahdollista pätevöityä AMK-tutkinnon kautta. Odotettavissa onkin merkittävää vaihtuvuutta johtoportaaseen, mikä lisää epävarmuutta ja lyhytjänteisyyttä toiminnassa. Ratkaisuna päiväkodin johtajat pätevöittävien tutkintojen listaa pitäisi kasvattaa. 

Varhaiskasvatuksen sosionomin tehtävänkuva ei ole vielä selkeytynyt, ja nykyisin henkilöstö edelleen jakautuu enimmäkseen varhaiskasvatuksen opettajiin ja hoitajiin. Kaventuneet kelpoisuudet ja epäselvät työnkuvat ovatkin johtaneet sosionomikoulutuksen suosion merkittävään laskuun.

Paikallisella tasolla ammattilaisten saatavuutta sanelevat läheiset oppilaitokset. Joillakin paikkakunnilla sosionomeja voi olla saatavilla enemmän kuin varhaiskasvatuksen opettajia. Sosionomikoulutuksen arvoa voitaisiin nostaa sisällyttämällä pedagogista koulutusta sosionomin tutkintoon tai mahdollistettaisiin kohtuullisessa ajassa opettajaksi pätevöittävä lisäkoulutus. Tämä tukisi moniammatillisuutta parhaiten päiväkodeissa.

Pätevistä ammattilaisista on pulaa koko maassa, mutta painetta on erityisesti muuttovoittokunnissa ja pääkaupunkiseudulla. Erityisen hankala tilanne on ruotsinkielisissä päiväkodeissa. Siellä mitoituksen noudattaminen vuonna 2030 on kaukainen haave, mikä voi kasvattaa eriarvoisuutta. 

Varhaiskasvatuslaki ei myöskään huomioi vuoropäiväkotien tilannetta. Tuskinpa henkilökunnan muodollisella koulutuksella on lasten nukkuessa niin suurta merkitystä. Niihin kaavailtu henkilöstön pedagogisen osaamisen korostaminen on käytännön elämälle vieras. 

2. Mitoitukselle on selvitettävä realistiset vaihtoehdot 

Varhaiskasvatuslain avaamisen yhteydessä on selvitettävä, mikä olisi tarkoituksenmukainen ja mahdollinen mitoitus ja missä ajassa se voidaan saavuttaa. Vaihtoehtona voidaan pohtia, pitäisikö koulutustason riippua esimerkiksi päiväkodin lasten ikärakenteesta.

On selvitettävä, voidaanko vuoteen 2030 mennessä tavoitella esimerkiksi 50–50-mitoitusta, jossa puolet henkilökunnasta olisi ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa koulutettuja opettajia ja puolet varhaiskasvatuksen lastenhoitajia. 

50–50-mallilla päästäisiin eroon siitä ongelmasta, että nykyinen laki puskee käytännössä yli 4 000 varhaiskasvatuksen lastenhoitajaa epäpäteviksi vastaamaan vuonna 2030 voimaan tulevaan henkilöstömitoitukseen. 50–50-ratkaisussa ammattitaitoisia hoitajia ei tarvitsisi työntää koulutusputkeen tai ulos alalta puuttuvan korkeakoulututkinnon vuoksi. Lisäksi se toisi näkymää myös uusille alalle haluajille. 

Eläköityvien lisäksi kummassakin skenaariossa on korvattava noin 2 750 muodollisesti epäpätevää työntekijää, jotka toimivat nykyisin varhaiskasvatuksen opettajina. Täten lain noudattaminen edellyttäisi yli 15 000:ta uutta pätevää varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia alalle vuoteen 2030 mennessä. 50–50-skenaariossa lisäkoulutuksen tarve pystytään lähes puolittamaan. 

Vuoden 2030 mitoituksella kuntiin tarvitaan yli 15 000 uutta pätevää varhaiskasvatuksen opettajaa ja sosionomia

Taulukko 1. Varhaiskasvatuksen henkilöstötarpeen muutokset vuosina 2021–2030 varhaiskasvatuslain uuden mitoituksen mukaan. 

50–50-mallilla päteviä opettajia ja sosionomeja tarvitaan noin 8 500

 Taulukko 2. Varhaiskasvatuksen henkilöstötarpeen muutokset vuosina 2021–2030 kuvitteellisella 50–50-mitoituksella. 

Henkilöstörakenteen säätelyn sijaan voitaisiin myös selvittää sitä, pitäisikö henkilöstörakenteen joustaa päiväkodin lasten ikärakenteen mukaan. Esimerkiksi valtaosin esikoululaisista muodostuvissa päiväkodeissa pedagogista osaamista olisi hyvä olla enemmän kuin päiväkodeissa, joissa suurempi osuus lapsista on taaperoikäisiä. Tarkastelu olisi tehtävä päiväkotitasolla, jotta lasten näkökulma tutuista kasvattajista toteutuu. 

Mitoituksella on merkittäviä vaikutuksia yksittäisen päiväkodin arjessa. Otetaan esimerkiksi pieni päiväkoti, jossa on 12 alle 3-vuotiasta ja 14 yli 3-vuotiasta lasta, eli yhteensä 26 lasta. Nykyisin tällaisessa päiväkodissa pitää olla kaksi varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia ja kolme varhaiskasvatuksen hoitajaa.  

50–50-mitoituksella päiväkodissa pitäisi olla kolme varhaiskasvatuksen opettajaa tai sosionomia, mutta lain mukaisella mitoituksella heitä on palkattava vuoteen 2030 mennessä vähintään neljä.

Suuremmissa päiväkodeissa on helpompi yltää lähelle mitoitusta. Onkin mahdollista, että muutosten myötä asiakkaiden toivomia pieniä päiväkoteja korvataan jättimäisillä parakeilla, joissa mitoituksiin on helpompi yltää.

3. Koulutusmäärien vastattava mitoitusta  

Lakia uudelleen arvioidessa on varmistettava, kuinka kunnianhimoiseen mitoitukseen valmistuvat opettajat ja sosionomit riittävät. Osaajia on käytännössä koulutettava enemmän kuin yllä on esitetty, sillä kunta-alan lisäksi myös yksityinen sektori tarvitsee varhaiskasvatuksen osaajia. Lisäksi moni valmistunut on pian valmistumisensa jälkeen perhevapailla. 

Kun menneisyydessä ei ole koulutettu riittävästi osaajia, koulutusmääriä ei ole järkevää lisätä tilapäisesti suurilla määrillä. Mitoitusten täyttämisen jälkeen varhaiskasvatuksen osaajia ei tarvitsisi enää kouluttaa kuin eläköitymistä korvaava määrä. Tällainen jojo-liikehdintä ei ole järkevää koulutuksen organisoimisen kannalta. 

Lain lykkäämisen sijaan perusteluja ratkaisuja 

Nykyinen hallitus on siirtänyt ja viivästyttänyt viime hetkellä tiettyjen lakien voimaantuloa, kun se on havainnut toimien jääneen riittämättömiksi, jotta lakia voitaisiin noudattaa. Varhaiskasvatuslain henkilöstörakenteen muutos tulee voimaan 2030, mutta jo nyt nähdään, ettei vaatimusta voida täyttää.  

Muutosten voimaantuloa on mahdollista lykätä vaikka vuoteen 2040, mutta silloinkin mitoituksen täyttämiseksi on tehtävä riittävät ja konkreettiset toimet. Pelkästään vanhuuseläkkeelle siirtyy 2030-luvulla 500 varhaiskasvatuksen opettajaa joka vuosi. Asian korjaaminen pelkästään koulutusmääriä nostamalla johtaisi erittäin epätarkoituksenmukaiseen edestakaisin jojoiluun koulutusmäärissä.

Ratkaisuiksi on mitoitettava keinot tukemaan tavoitteita ja laitettava tavoitteet toteuttamiskelpoiselle tasolle. Tämä vaatii tarkkaa analyysia, koulutuksen sisältöjen arviointia, kelpoisuusehtojen arviointia ja itse mitoituksen laskemisen uudelleen tarkastelua. Myös erityisryhmät on huomioitava. 

Oikea tapa tukea varhaiskasvatusta ei ole piiskata kivirekeä vetäviä järjestäjiä entistä mahdottomammilla nippelisääntelyillä. On luovuttava mahdottomista velvoitteista, joita ei voida saavuttaa. On jo korkea aika rauhoittaa varhaiskasvatuksen sijaisrumbaa ja mahdollistaa pitkäjänteinen ja rauhallinen toiminnan kehittäminen sitoutuneiden vakituisten ammattilaisten avulla.

Blogia voi kommentoida noin kuukauden ajan sen julkaisupäivästä.