Kertomukset julkeasta sektorista ja vaarallisista yrityksistä
Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA julkaisi eduskuntavaalien alla vuonna 2014 Matti Wibergin ja Matti Apusen teoksen Julkea sektori. Siinä julkinen sektori kuvataan temmellyskentäksi, jossa byrokraatit vaalivat omia etujaan. Vaikka kysymys oli kiistakirjoituksesta, esitetyt ajatukset muodostavat kiinnostavan kriittisen näkökulman julkiseen työhön.
Samankaltainen ajattelu voidaan ulottaa elinkeinoelämään. Kustannusosakeyhtiö Otava julkaisi vuonna 2021 Pekka Raesteen ja Hannu Sokalan kirjan Maailman 50 vaarallisinta yhtiötä. Siinä kerrotaan jättiyrityksistä, joiden valta on kasvanut niin suureksi, että ne kykenevät horjuttamaan demokratiaa, instituutioita ja ympäristön tilaa. Moni niistä käyttää vaikutusvaltaansa ja resurssejaan myös pyrkiessään vahvistamaan asemaansa ja torjumaan voitontavoitteluaan rajoittavaa sääntelyä. Viidenkymmenen yhtiön joukossa on tunnettuja yrityksiä, kuten Amazon, Facebook, Gazprom ja Google mutta myös Suomessa vähemmän tunnettuja, kuten Deutsche Bank ja Koch industries.
Sadussa on onnellinen loppu, mutta vasta sitten kun uljas prinssi ja ihana prinsessa löytävät toisensa. Suomalaisen yhteiskunnan kannalta tärkeä kysymys on, löytävätkö julkisen ja yksityisen sektorin toimijat toisensa. Tukevatko ja täydentävätkö ne toisiaan vai asettuvatko ne toistensa kilpakumppaneiksi? Vastaus on monella tavalla merkittävä. Monissa kansainvälisissä vertailuissa katseet kääntyvät nykyisin Pohjoismaihin, kun etsitään hyvin toimivan yhteiskunnan malleja.
Pohjoismaisella hyvinvointivaltiolla on Suomessa laaja kansalaisten ja poliitikkojen tuki. Talousvaikuttaja Sixten Korkman on ihmetellyt (HS 30.11.2021) sitä, miten elinkeinoelämän piirissä on aina haikailtu valtioon kielteisesti suhtautuvan uusliberalismin perään. Siinä valtio nähdään matalien verojen, tehokkaan talouden ja yksilön vapauden tyyssijana. Hän kysyy, olisiko tuo malli pitänyt omaksua myös Pohjoismaissa.
Suomessa ei joidenkin muiden länsimaiden tapaan tarvitse miettiä, pitääkö vanhemmista yhden jäädä kotiin hoitamaan lapsia liian korkeiden päiväkotimaksujen vuoksi, tai olla huolissaan irtisanomisista, joiden myötä koko perhe menettäisi terveysvakuutuksensa. Eikä keski-ikäisten kahvipöydässä tarvitse käydä keskustelua siitä, miten saisi säästettyä perheen nuorille kymmenientuhansien eurojen yliopistomaksut.
Se, että luotamme poliittiseen järjestelmään, poliisiin, opetuslaitokseen ja toisiimme, on elinkeinoelämän toiminnan kannalta hyvin tärkeää. Vartijoita ja juristeja ei tarvita joka paikassa. Lapset voivat liikkua ilman saattajaa. Korruptiota ei tarvitse pelätä. Jos yhteiskunnassa on paljon eriarvoisuutta, se murentaa luottamusta yhteiskuntaan ja synnyttää katkeruutta.
Pohjoismaissa julkisia palveluita rahoitetaan viennistä ja yritystoiminnasta kertyvillä tuloilla. Valtaosa verotuloista kertyy kuitenkin kotitalouksien tuloveroista, pakollisista sosiaaliturvamaksuista ja kulutusveroista. Suomen elinkeinorakenne on kulutuspainotteinen. Yritysten menestyksen, työllisyyden ja verotulojen kertymisen rinnalla tärkeää on, miten verotulot käytetään.
Kun yritykset kilpailevat markkinoilla tuotteillaan ja palveluillaan, julkiset organisaatiot ponnistelevat tuottaakseen julkista arvoa. Miten ne onnistuvat siinä Suomessa? Millaista lisäarvoa, julkista arvoa, kunnat ja hyvinvointialueet tuottavat Suomelle, yrityksille ja kansalaisille?
Korkmanin suositus on jättää omaan arvoonsa puheet siitä, että Suomi on ”toivoton tapaus, holhousvaltio ja verohelvetti.” Näissä puheissa on hänen mielestään kyse ideologisesta mieltymyksestä ja omistajien toiveesta saada sijoituksilleen korkeampaa tuottoa.
Mikä sitten olisi tarinan onnellinen loppu? Esimerkiksi terveyspalveluiden osalta se, että ihmiset saisivat tarvitsemansa hoidon ja meillä olisi varaa toteuttaa se.
Sixten Korkman (HS 9.8.2018):
" Oikea politiikka lähtee toteamuksesta, että markkinatalous on hyvä renki mutta huono isäntä. Markkinatalous on tehokkain vaurautta luova mekanismi, mitä maailma on keksinyt.
Mutta liika on liikaa.
Markkinafundamentalistinen hurmio on ajanut Yhdysvallat ja Britannian yhteiskunnalliseen umpikujaan, joka on koko läntiselle maailmalle varoittava esimerkki.
Tarvitsemme sääntelyä ja politiikkaa, joka kantaa huolta koko väestöstä ja etenkin vähäväkisestä kansasta. Melko tiukalle verotukselle ja laajalle julkiselle sektorille on hyvät syynsä.
Hyvinvointivaltio on markkinatalouden eettinen perusta. Sillä on keskeinen rooli kansalaisten luottamuksen ylläpitämisessä, mikä on olennaista toimivan demokratian kannalta. "
Vertailua yksityinen – julkinen
Lopulta ehkä merkittävin ero yksityisen ja julkisen organisaation välillä on se, että yritys määrittelee tehtävänsä itse, kun taas julkinen organisaatio hoitaa sille määriteltyjä ja annettuja tehtäviä. Yritys voi tavoitella esimerkiksi markkinaosuuden, liikevaihdon tai voiton kasvattamista, kun taas julkisen organisaation tavoitteet liittyvät onnistumiseen sille annetun tehtävien hoitamisessa.
Asiakkaista kilpaileminen näkyy tavoissa, joilla yritykset itseään ja palvelujaan markkinoivat. Houkutteleva markkinointi ja tyytyväinen asiakas parantavat menestymisen mahdollisuuksia. Vaikka sama pätee myös julkiseen työhön, erona on se, että julkinen palvelu on yksittäiselle käyttäjälleen usein maksutonta tai palvelumaksuilla katetaan vain pieni osa kustannuksista. Viranomainen toimii myös tehtävissä, joissa hän käyttää julkista valtaa ja joissa asiakkaalla ei ole mahdollisuutta valita palveluntarjoajaa.
Yrityksellä voi olla houkutus valita asiakkaikseen vain maksukykyisimmät, ja tarjota heille maksullisia lisäpalveluja – tai valita asiakkaikseen vain terveimmät, mikäli korvaus perustuu asiakaskunnan kokoon. Julkinen organisaatio sen sijaan ei voi sivuuttaa eniten apua tarvitsevia potilaita tai irtisanoa palvelusopimusta, vaikka toiminta osoittautuisi kannattamattomaksi.
Julkisen sektorin toimintaa ohjataan poliittisin päätöksin ja tehtävät määritellään laissa. Kuntien ja hyvinvointialueiden itsehallinto näkyy esimerkiksi vaaleilla valittavien valtuustojen toimintana.
Julkista työtä ohjaa käytettävissä oleva rahoitus. Suositeltavaa on, että taloudesta päätettäessä otetaan huomioon myös julkinen arvo – eli se mitä pitää saada ja halutaan saada aikaan – ja henkilöstöstä ja kumppanuuksista huolehtiminen, joiden avulla julkisen arvon muodostuminen on mahdollista. Yksioikoinen kustannusajattelu johtaa helposti osaoptimointiin ja kustannusten karsimiseen sieltäkin, missä se ei ole järkevää.
Kamreeriajattelu tarkoittaa budjetin tasapainottamista leikkaamalla menoista, vaikka se lisäisi kustannuksia tulevaisuudessa ja estäisi toiminnan kehittämisen.
|
Yksityinen yritys |
Julkinen organisaatio |
|
Määrittää itse tehtävänsä.
|
Hoitaa sille annettua tehtävää. Tehtävät määritellään laissa. |
|
Määrittää itse tavoitteensa, esim. voiton tai markkinaosuuden kasvattaminen. |
Tavoitteet liittyvät onnistumiseen annetun tehtävän hoidossa. |
|
Palvelut tuotetaan myyntituloilla. Markkinointi ja asiakastyytyväisyys lisäävät tuloja. |
Palvelut tuotetaan verovaroilla. Palvelu on käyttäjälleen maksuton tai palvelumaksu kattaa vain osan kustannuksista. |
|
Voi valita asiakkaansa, esim. maksukykyisimmät tai terveimmät. |
Ei voi valita asiakkaitaan. Palvelee kaikkia tasapuolisesti, vaikka se ei olisi kannattavaa. |
|
Asiakas voi valita toisen yrityksen. |
Asiakas ei yleensä valitse palveluntarjoajaa. |
|
Toimintaa ohjaavat omistajat. |
Toimintaa ohjataan poliittisin päätöksin, esim. kunnan- tai aluevaltuustossa. |
|
Toimintaa ohjaa myynti ja markkinatilanne. |
Toimintaa ohjaa rahoitus ja työn tuottama julkinen arvo. |
Silloin kun talous on tiukilla tai työvoimasta on pulaa, entistä tärkeämmäksi nousee kyky kehittää toimintaa ja huolehtia henkilöstöstä. Miten hyödyntää uudenlaisia toimintatapoja, uutta teknologiaa ja koko työyhteisön ja kumppanuusverkoston osaamista?
Haitallista on, jos tehtävien yksityiskohtaista toteutustapaa ohjataan valtakunnallisin normein siten, että se ei mahdollista järkeviä, kustannustehokkaita ja vaikuttavia paikallisia ratkaisuja.
Kuntalaki:
Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia ja alueensa elinvoimaa sekä järjestää asukkailleen palvelut taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristöä ajatellen kestävällä tavalla.
Laki hyvinvointialueesta:
Tarkoituksena on luoda edellytykset itsehallinnolle kuntia suuremmalla hallintoalueella (hyvinvointialue) sekä asukkaiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien toteuttamiselle hyvinvointialueen toiminnassa. Lain tarkoituksena on myös edistää hyvinvointialueen toiminnan suunnitelmallisuutta ja taloudellista kestävyyttä sekä luoda hyvinvointialueelle edellytykset tukea asukkaidensa hyvinvointia.
Osakeyhtiölaki:
Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin.
21,9 miljardin ulkoiset hankinnat vuonna 2020
Useilla yksityisillä aloilla onnistuminen hankinnoissa ja ostoissa ovat ratkaisevia yrityksen menestyksen ja kannattavuuden kannalta. Sama koskee julkisia organisaatioita. Kuntien ja kuntayhtymien ulkoiset hankinnat vuonna 2020 olivat Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen mukaan 21,9 miljardia euroa – kutakuinkin yhtä suuria kuin koko alan henkilöstökustannukset.
Julkisia hankintoja säätelee hankintalaki, jonka tavoitteena on tehostaa julkisten varojen käyttöä, edistää laadukkaiden, innovatiivisten ja kestävien hankintojen tekemistä sekä turvata yritysten ja muiden yhteisöjen tasapuoliset mahdollisuudet tarjota tavaroita, palveluja ja rakennusurakoita julkisten hankintojen tarjouskilpailuissa.
Kunta tai kuntayhtymä voi tuottaa palvelun myös omana toimintanaan tai hankkia sen omistamaltaan yhtiöltä ilman hankintalain mukaista kilpailutusta.
Moni yritys mielisi julkisille markkinoille. Kilpailuttaminen edellyttää kuitenkin osaamista ja vie lyhimmilläänkin 3–6 kuukautta. Riskinä on, että tarjouksia saadaan liian vähän, ne eivät vastaa asetettuja vaatimuksia tai asetetut vaatimukset estävät yrityksiä tarjoamasta uusimpia ja parhaimpia ratkaisujaan. Tarjousasiakirjojen avaamisen jälkeen saatetaan havaita, että ilmoitettu pistelaskenta johtaa kokonaisuuden kannalta huonomman tarjouksen hyväksymiseen. Sääntöjä ei kuitenkaan voi jälkikäteen muuttaa.
Esimerkiksi isoissa tietojärjestelmähankkeissa hankintalakia soveltavalta julkiselta organisaatiolta edellytetään lähes ilmiömäistä kykyä määritellä käyttäjien tarpeet vuosiksi eteenpäin.
Tietokirjailija Osmo Soininvaara (2009) on todennut, että yksityiset yritykset jättävät usein kilpailuttamisen tekemättä tilanteissa, joissa se olisi kunnalle pakollista. Hänen päätelmänsä on, että joko yritykset kilpailuttavat liian harvoin tai kuntien on tehtävä se liian usein.
Kysymys julkisista hankinnoista on kansalaisten, yhteiskunnan, yksityisen ja kolmannen sektorin kannalta merkittävä. Siksi tervetulleita ovat kaikki julkisen alan osto- ja hankintaosaamisen parantamiseen tähtäävät toimenpiteet, kuten
- Valtiovarainministeriön ja Kuntaliiton johtama Hankinta-Suomi -toimenpideohjelma >
- Business Finlandin Innovatiiviset julkiset hankinnat -rahoitus >
Kuntien ja kuntayhtyminen ulkoiset hankinnat:
Kuntien ja kuntayhtymien ulkoiset hankinnat vuonna 2020 olivat Kuntaliiton ja Tilastokeskuksen mukaan noin 21,9 miljardia euroa.
Kunnat ja kuntayhtymät ostivat esimerkiksi noin 2 miljardilla eurolla lääkkeitä ja hoitotarvikkeita, 1,5 miljardilla ICT-palveluja, 1,4 miljardilla kuljetuspalveluja ja 90 miljoonalla toimisto- ja koulutarvikkeita.
Asiakaspalvelujen ostot yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta olivat samana vuonna noin 3,8 miljardia euroa. Tätä voi verrata esimerkiksi siihen, että kunnat maksoivat noin 12 miljardia euroa kuntayhtymille. Niiden joukossa oli suuri määrä sote-kuntayhtymiä.
Seuraavassa luettelossa näkyy yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta ostettujen asiakaspalveluiden osuus kuntien ja kuntayhtymien käyttökustannuksista. Se oli suuri esimerkiksi lastensuojelu- ja perhepalveluissa (46 %):
- Erikoissairaanhoito 5 %
- Ikääntyneiden palvelut 20 %
- Lastensuojelu ja perhepalvelut 46 %
- Perusterveydenhuolto 7 %
- Päihdehuollon erityispalvelut 39 %
- Vammaisten palvelut 33 %
- Ympäristöterveydenhuolto 0 %
- Sivistystoimi 2 %
- Kaikki alat yhteensä 8 %
Lähde: Tilastokeskus ja Kuntaliitto