På svenska
Uutinen

Muutoksia lisääntymisterveyttä koskevaan lainsäädäntöön

Syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien luettelosta ja rekisteristä annetun lain soveltamisala laajeni 1.4.2024. Jatkossa työnantajan on pidettävä luetteloa myös lisääntymiselle vaarallisista tekijöistä ja niille altistuvista työntekijöistä. Lisäksi voimaan tulee kaksi uutta asetusta.

Raskaana oleva pitää esitystä työpaikan palaverissa. Kuva: Mostphotos.

Syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville aineille ja menetelmille ammatissaan altistuvien luettelosta ja rekisteristä annetun lain (ASA-laki) muutokset tulivat voimaan 1.4.2024. ASA-lain soveltamisala laajeni kattamaan lisääntymiselle vaaralliset tekijät. Muutokset perustuvat EU:n syöpädirektiivin päivitysdirektiiviin.

Työnantajan näkökulmasta lakimuutos tarkoittaa sitä, että sen on jatkossa pidettävä luetteloa myös lisääntymiselle vaarallisista tekijöistä ja niille altistuvista työntekijöistä. Työnantajan on säilytettävä nämä tiedot viisi vuotta viimeisen tiedon merkitsemisestä. Tietoja ei kuitenkaan ilmoiteta eteenpäin kansalliseen ASA-rekisteriin. Rekisteriin ilmoitetaan edelleen tiedot syöpäsairauden vaaraa aiheuttavista ja perimää vaurioittavista tekijöistä ja niille altistuneista työntekijöistä.

Hallituksen esityksen perustelujen mukaan lisääntymiselle vaarallisille tekijöille altistutaan pitkälti samoilla aloilla, joilla altistutaan myös syöpäsairauden vaaraa aiheuttaville tekijöille ja perimää vaurioittaville aineille.

Laissa ei ole yksityiskohtaista sääntelyä siitä, miten työnantajan tulee luetteloa pitää. Työnantajilla on siis edelleen mahdollisuus itse harkita, miten se ylläpitää luetteloa ja toteuttaa sen teknisesti.

Työterveyslaitos on koonnut uudelle verkkosivulle tietopaketin lisääntymiselle vaarallisista kemiallisista altisteista sekä yhteenvedon työnantajan velvollisuuksista.

Uusi asetus syöpäsairauden vaaraa aiheuttavista, perimää vaurioittavista ja lisääntymiselle vaarallisista tekijöistä työssä

Osana syöpädirektiivin toimeenpanoa annettiin myös uusi asetus syöpäsairauden vaaraa aiheuttavista, perimää vaurioittavista ja lisääntymiselle vaarallisista tekijöistä työssä (113/2024).

Asetus tulee voimaan 5.4.2024 ja korvaa työhön liittyvän syöpävaaran torjunnasta annetun valtioneuvoston asetuksen.

Uuden asetuksen keskeisin muutos liittyy soveltamisalaan. Asetus kattaa syöpäsairauden vaaraa aiheuttavien tekijöiden ja perimää vaurioittavien aineiden lisäksi myös lisääntymiselle vaaralliset tekijät sekä asetuksen liitteessä luetellut perimää vaurioittavat seokset ja prosessit.

Joidenkin lisääntymiselle vaarallisten aineiden voimassa olevat HTP-arvot (eli haitalliseksi tunnetut pitoisuudet) sisältyvät myös uuteen asetukseen, ja ne on muutettu sitoviksi raja-arvoiksi.

Lisäksi asetuksessa säädetään lyijyn sitovista raja-arvoista, minkä vuoksi lyijytyöstä annettu valtioneuvoston päätös kumotaan.

Syöpävaarallisille nikkeliyhdisteille ja akryylinitriilille tulee uudet sitovat raja-arvot, ja bentseenin sitova raja-arvo kiristyy.

Uusi asetus raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden ja imettävien työntekijöiden suojelemisesta työssä vaaraa aiheuttavilta tekijöiltä

Edellä mainittujen lisääntymisterveyteen liittyvien muutosten ja raskaussuojeludirektiivin täytäntöönpanon täsmentämisen vuoksi kumotaan lisääntymisterveydelle työssä vaaraa aiheuttavista tekijöistä ja vaaran torjunnasta annettu asetus. Se korvataan uudella asetuksella raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden ja imettävien työntekijöiden suojelemisesta työssä vaaraa aiheuttavilta tekijöiltä (143/2024), joka tulee voimaan 5.4.2024.

Uusi asetus koskee kaikkia toimialoja ja työpaikkoja.

Uudessa asetuksessa täsmennetään ja selkeytetään raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden ja imettävien työntekijöiden turvallisuuden ja terveyden suojelua työpaikoilla. Aiemmasta asetuksesta poiketen uudessa asetuksessa ei ole erillistä mainintaa sikiöstä, koska työsuojelun kohteena on työntekijä. Työntekijöitä suojeltaessa suojataan samalla myös sikiötä ja syntynyttä lasta.

Asetuksessa säädetään tarkemmin raskaana oleviin, äskettäin synnyttäneisiin ja imettäviin työntekijöihin sekä raskauteen ja imetykseen kohdistuvan riskin arvioinnista ja arvioinnissa huomioon otettavista vaaraa aiheuttavista tekijöistä.

Työterveyslaitos on julkaissut vuonna 2022 Raskaus ja työn altisteet -oppaan, jossa on käsitelty tähän asetukseen uutena lisättyjä altisteita.

Lisäksi uudessa asetuksessa säädetään työnantajan velvollisuudesta tiedottaa työntekijöille riskeistä ja eritystä vaaraa aiheuttavista tekijöistä sekä toimenpiteistä, joita se tekee riskien poistamiseksi. Työnantajan on muistutettava asetuksen mukaisille tekijöille altistavaa työtä tekeviä siitä, että raskaana olevien, äskettäin synnyttäneiden ja imettävien työntekijöiden on tärkeää ilmoittaa tilastaan työnantajalle.

Uudessa asetuksessa on myös säädetty aiempaa tarkemmin sellaisista yksilöllisistä toimenpiteistä, joihin työnantajan tulee ryhtyä yksittäisen työntekijän kohdalla riskien poistamiseksi. 

Minna Salli

työmarkkinajuristi
Puhelin:
+358 9 771 2325
Matkapuhelin:
+358 40 720 8952
Sähköposti:
Minna.Salli@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT