Kokeilu peruskoulun opettajien vuosityöaikajärjestelmästä
Vuosityöaikakokeilun tarkoituksena on saada palautetta kokeilusopimuksesta. Saadun palautteen avulla sopimusta ja sen soveltamiskäytäntöjä on muokattu ja muokataan tarvittaessa jatkossakin.
KT Kuntatyönantajien tavoitteena on varmistaa, että vuosityöaikamalli on sekä työnantajan että opettajien kannalta parannus nykyiseen järjestelmään verrattuna, ennen kuin sen annetaan laajeta kuntiin yleisemmin. Työnantajakaan ei hyödy järjestelmästä, jota opettajisto ei tue.
Mitä kokeiluun osallistuminen edellyttää?
Kokeiluihin lähteminen edellyttää työnantajan, koulun opettajiston ja OAJ:n paikallisyhdistyksen hyväksyntää. Myös KT:n ja OAJ:n keskustason hyväksyntä vaaditaan yksittäiselle kokeilulle. Tämä menettelytapa jatkunee vielä vuosia eteenpäin. Kokeilu on myös mahdollista lopettaa kahden vuoden jälkeen toisen osapuolen taholta.
Peruskoulun vuosityöaika on tällä hetkellä kokeilussa muutamassa peruskoulussa Vaasassa, Vantaalla, Helsingissä, Lahdessa ja Jyväskylässä.
Kokeilusta kiinnostuneita pyydetään ottamaan yhteyttä KT Kuntatyönantajiin, esimerkiksi palvelusähköpostin kautta, heti siinä vaiheessa, kun yhteinen paikallinen tahtotila on saavutettu. KT:n ja OAJ:n tavoite on saada kokeiluun lisää erityisesti ylä- ja yhtenäiskouluja. Lukuvuoden alussa alkavan kokeilun valmistelu on syytä aloittaa jo edellisenä syksynä.
Uusi kokeilu vastaa paremmin opettajien monipuolistuvaan tehtäväkuvaan
Vuosityöaikakokeilussa kaikki työ on palkanmaksun perustana, joten opettajaa palkitaan rahallisesti sellaisestakin työstä, josta nykyisin ei voida palkita. Työajan käyttö suunnitellaan yhteistyössä rehtorin ja opettajan kanssa, joten toiminnassa voidaan paremmin ottaa huomioon sekä toiminnan tarpeet että työsuojelulliset näkökulmat. Työajan toteutumista seurataan työaikaseurannalla.
Työaikajärjestelmän muuttuminen ei kuitenkaan pakota muuttamaan nykyistä opettajan toimenkuvaa. Se ei myöskään esimerkiksi pakota lisäämään muuta työtä opetuksen sijaan tms. Sen sijaan uusi työaikajärjestelmä antaa mahdollisuuden esimerkiksi räätälöidä tehtäväkuvia opettajien osaamisen ja kiinnostusten mukaisiksi.
Miten työaikajärjestelmä muuttuu?
Vuosityöaikakokeilussa kokoaikaisen opettajan työaika on 1 520 tuntia, josta vähennetään arkipäiville osuvat itsenäisyyspäivä, vapunpäivä ja loppiainen. Tämän lisäksi työnantaja voi ostaa lisätyötä ilman opettajan suostumusta aina 1700 tuntiin asti. Malli sisältää tuntiopettajajärjestelmän, joka antaa työnantajalle mahdollisuuden joustaa tuntimäärissä myös alaspäin.
Opettajan työajasta vähintään 25 prosenttia on ajasta ja paikasta riippumatonta eli ns. sitomatonta työaikaa. Joidenkin opettajaryhmien sitomattoman työajan vähimmäisprosentti on siirtymäajan tätä korkeampi.
Jokaisen opettajan ajasta ja paikasta riippumaton työaika määräytyy opettajan todellisen arvioidun tarpeen perusteella. Sitomattoman työajan määrä voi näistä syistä ylittää vähimmäisprosentin mukaisen määrän.