På svenska
Tiedote

KT:n toimitusjohtajan tehtävään 23 hakijaa

Hakijat edustavat monipuolista osaamista. Valinta pyritään tekemään marraskuun aikana.

KT:n toimisto on Kuntatalossa Helsingissä. Kuva: Tanja Seppänen.

Hakuaika Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT:n toimitusjohtajan tehtävään päättyi 3.10. Siihen mennessä hakemuksensa jätti 23 hakijaa.

KT:n hallituksen puheenjohtaja Ari Korhonen on tyytyväinen hakijajoukkoon.

– Hakijalista on monipuolinen, ja mukana on todella korkean tason osaamista. Kiitämme kaikkia hakijoita kiinnostuksesta tehtävää kohtaan. Tavoite on, että toimitusjohtaja valitaan viimeistään marraskuun alkupuolella, hän kertoo.

Hakuajan päättymiseen mennessä 3.10. tehtävää hakivat:

  • Harri Hietala, vastuunalainen yhtiömies, Työelämän sopimus- ja lakipalvelu Sopla ky 
  • Jussi Pentti Junni, toiminnanjohtaja, AKI-liitot ry 
  • Mika Lallo, johtaja, työelämän kehittäminen; Teknologiateollisuus ry
  • Risto Lerssi, hallitusneuvos, Valtion työmarkkinalaitos
  • Päivi Niemi-Laine, yhteiskuntasuhteiden johtaja, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry
  • Henrika Nybondas-Kangas, neuvottelujohtaja, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT
  • Mika Nykänen, valtiosihteeri, työ- ja elinkeinoministeriö
  • Sari Ojanen, neuvottelujohtaja, Valtion työmarkkinalaitos
  • Vuokko Piekkala, johtava asiantuntija, PALTA ry     
  • Anna Kaarina Piepponen, kirkon työmarkkinajohtaja, Kirkon työmarkkinalaitos    
  • Juhana Vartiainen, pormestari, Helsingin kaupunki
  • Janiv David, asiakaskokemusjohtaja, Unikulma
  • Samuli Hast, Chief operating officer, Mesatech systems    
  • Veli-Matti Heiskanen, johtaja, palvelukeskusliiketoiminta ja ohjelmistot; Sarastia Oy    
  • Svante Henriksson, Co-Founder & CPO, Skyfora    
  • Eetu Huurremäki, projektityöntekijä, Loval Oy    
  • Perttu Levijärvi, toimitusjohtaja, VeliMark Oy    
  • Esa Nyberg, konsultti E&M, Yrittäjä konsultti E&M    
  • Jussi Penttilä, Head of Treasury and Risk Management, Neles Oyj
  • Saana Petro-Kouhia, Compliance Officer, Northern Horizon    
  • Markku Tapio Rautiainen, osakoneistaja, jeld wen suomi    
  • Christian Sundell, johtaja, ohjelmistotuotteet; Tietoevry Oyj (Health Care)    
  • Kari Eirik Wikholm, konsultti, valmentaja, mentori, toimitusjohtaja; #wpsm konsultti ja hr-toimisto


KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen jää eläkkeelle. Hänen viimeinen työpäivänsä KT:ssa on 28.2.2025. Uuden toimitusjohtajan valitsee KT:n hallitus.
 

Lisätiedot

Ari Korhonen, hallituksen puheenjohtaja, KT. Puh. 044 7971550.