På svenska
KVTES
KVTES 2020–2021, voimassa 1.4.2020 lukien

Liite 8 Muiden alojen palveluhenkilöstö

1 § Soveltamisala

Tätä liitettä sovelletaan siivousalan, liikennealan kuljetus- ja tarkastustehtävissä sekä muiden alojen peruspalvelutehtävissä toimiviin työntekijöihin/viranhaltijoihin, kuten jäljempänä ilmenee.


Palkkahinnoittelun yhteinen soveltamisohje

Hinnoittelun ulkopuoliset esimiestehtävät

‒ Pesulan esimiestehtävät

Hinnoittelun ulkopuoliset tehtävät

Jos näissä tehtävissä työskentelevä toimii tämän liitteen tehtävien ohella esimerkiksi ruokapalvelutehtävissä, tehtävä on yleensä hinnoittelun ulkopuolinen. Tällöin viiteryhmänä voidaan yleensä käyttää siivousalan tehtävien ohella ruokapalvelutehtävissä toimivien palkkausta.

Hinnoittelun ulkopuolisen palkkauksen määrittämisestä ks. KVTES:n palkkausluvun 8 § soveltamisohjeineen.


2 § Muiden alojen palveluhenkilöstön palkkahinnoittelu

Siivousalan tehtävät (08SII070)

Tähän palkkahinnoittelukohtaan kuuluvien tehtävänä ovat erilaiset siivous- ja laitoshuollon tehtävät.

Tähän palkkahinnoittelukohtaan voivat kuulua esimerkiksi siivooja, laitoshuoltaja ja toimitilahuoltaja.


Palkkahinnoittelukohdan 08SII070:n soveltamisohje

Ks. soveltamisalasta liite 4 3 § Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalvelutehtävien palkkahinnoittelu.


08SII070

Peruspalkka

1.4.2019

1.8.2020

1.4.2021

 

 

1 809,92 €

1 835,92 €

1 854,28 €

Liikennealan kuljetustehtävät (08LII070)

Tähän palkkahinnoittelukohtaan kuuluvien tehtävänä ovat erilaiset joukkoliikenteen kuljetustehtävät.

Tähän palkkahinnoittelukohtaan voivat kuulua esimerkiksi linja-autonkuljettaja, raitiovaununkuljettaja ja metrojunankuljettaja.

08LII070

Peruspalkka

1.4.2019

1.8.2020

1.4.2021

 

 

2 011,92 €

2 037,92 €

2 058,30 €

Liikennealan tarkastustehtävät (08TAR070)

Tähän palkkahinnoittelukohtaan kuuluvien tehtävänä ovat erilaiset tarkastukseen liittyvät tehtävät.

Tähän palkkahinnoittelukohtaan voivat kuulua esimerkiksi pysäköinnintarkastaja ja matkalippujen tarkastaja.

08TAR070

Peruspalkka

1.4.2019

1.8.2020

1.4.2021

 

 

1 910,92 €

1 936,92 €

1 956,29 €

 Muiden alojen peruspalvelutehtävät (08PER070)

Tähän palkkahinnoittelukohtaan kuuluvat peruspalvelutehtävät, joita ei muissa palkkahinnoitteluliitteissä ja -kohdissa ole mainittu.

Tähän palkkahinnoittelukohtaan voivat kuulua esimerkiksi konepesijä, myyjä, huoltomies, talonmies, varastotyöntekijä, logistiikkatyöntekijä, lipunmyyjä, kassanhoitaja ja tekstiilihuoltaja.

08PER070

Peruspalkka

1.4.2019

1.8.2020

1.4.2021

 

 

1 739,22 €

1 765,22 €

1 782,87 €


Palkkahinnoittelun soveltamisohje

Palkkahinnoittelun soveltamisesta ja tehtäväkohtaisen palkan määrittelystä, ks. KVTES:n palkkausluvun 7, 8 ja 9 § soveltamisohjeineen.

Palkkahinnoittelukohta määräytyy työntekijän/viranhaltijan tehtävien ja asianomaisessa palkkahinnoittelukohdassa mainittujen edellytysten perusteella eikä sitä ratkaise yksinomaan tehtävänimike.

Tehtävien vaativuuden arvioinnista

Palkkahinnoitteluliitteeseen kuuluvien tehtävien toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset (mm. palvelujen tuotantotapojen muuttuminen, teknologian ja työvälineiden sekä työmenetelmien kehittyminen ja asiakaspalveluvaatimusten kasvaminen) voivat vaikuttaa tehtävien sisältöön. Tehtäväkuvaus tulee tarkistaa muuttuneiden tehtävien mukaiseksi ja arvioida tehtävien vaativuus uudelleen tehtävämuutosten yhteydessä. Ks. KVTES:n palkkausluvun 9 §:n 1 momentin soveltamisohjeen kohta 1 Tehtäväkuvaus tehtävän vaativuuden arviointia varten.

Tehtävien vaativuuden arvioinnin kohteena ovat samanaikaisesti saman työnantajan samaan palkkahinnoittelukohtaan kuuluvat tehtävät ja näiden tehtävien keskinäinen vertailu. Tehtävien vaativuuden arviointi voidaan ulottaa koskemaan palkkahinnoitteluliitteen 8 eri palkkahinnoittelukohdissa olevia tehtäviä, jotka ovat vertailukelpoisia keskenään.