På svenska
OVTES
Osio B Yleissivistävän koulun opetushenkilöstön yhteiset määräykset

I Soveltaminen ja palkkaperusteryhmä

1 § Sovellettavat sopimusmääräykset

1 mom.

Toistaiseksi tai määräajaksi otetun rehtorin- ja opettajanviran haltijan sekä tuntiopettajan palvelussuhteen ehtoihin sovelletaan OVTES:n osioita A ja B sekä peruskoulun osalta liitettä 1, lukion osalta liitettä 2 ja aikuislukion osalta liitettä 3.


 Soveltamisohje

Liitettä 1 sovelletaan perusopetuslain mukaan peruskoulussa järjestettävään oppivelvollisille tarjottavaan perusopetukseen sekä esi- ja lisäopetukseen.

Liitettä 2 sovelletaan lukiolain mukaan lukiossa järjestettävään lukiokoulutukseen, joka on tarkoitettu pääasiassa nuorille.

Liitettä 3 sovelletaan lukion aikuisopetusta varten muodostetulla linjalla tai aikuislukiossa järjestettävään pääasiassa aikuisille tarkoitettuun lukiolain mukaiseen lukiokoulutukseen ja perusopetuslain mukaiseen muiden kuin oppivelvollisten perusopetukseen.


2 mom. 

Peruskoulun, lukion ja aikuislukion rehtoriin ja opettajaan sovelletaan lisäksi seuraavia kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) määräyksiä:

II luku

 
Palkkaus, 13 § (tulospalkkio), 14 § (kertapalkkio),
16 § (kielilisä), ja 20 § (saatavan kuittausoikeus)
IV luku

 
Vuosiloma (rehtorit), ottaen huomioon mitä
OVTES osion A 33 §:ssä on määrätty
V luku

 
Virka- ja työvapaa sekä perhevapaat 5–11 §:n 2–3 mom.
OVTES osion A V luvusta ilmenevin poikkeuksin
VI luku

 
Kustannusten ja luontoissuoritusten korvaukset
OVTES osio B 25 §:n määräys
VII lukuLuottamusmiehet
VIII luku

 
Lomauttaminen, osa-aikaistaminen ja palvelussuhteen
päättyminen irtisanomisaikoja lukuun ottamatta.

2 § Palkkaperusteryhmä perusopetuksessa (voimaan 1.8.2023)

1 mom. 

Palkkaperusteryhmä lasketaan jäljempänä peruskoulua koskevassa liitteessä 1

 

  1. vuosiluokilla 1–6 ja esiopetuksessa niin, että yksi palkkaperusteryhmä muodostuu aina alkavaa 15 oppilasta kohden.
  2. vuosiluokilla 7–9 niin, että yksi palkkaperusteryhmä muodostuu aina alkavaa 25 oppilasta kohden.
  3. Lisäksi koulun erityisen tuen päätöksen saaneista oppilaista lasketaan yksi palkkaperusteryhmä alkavaa 20 erityisen tuen päätöstä kohden.

Soveltamisohje

Määräystä sovelletaan sellaisenaan myös luokkamuotoisen erityisopetuksen, valmistavan opetuksen, joustavan perusopetuksen sekä TUVA-opetuksen oppilaisiin. Erityisen tuen päätöksen saaneet oppilaat tulevat mukaan lasketuiksi 3 kohdan sekä kohdan 1 tai 2 mukaan.


Pöytäkirjamerkintä

Erityiskoulun rehtorin palkkaperusteryhmät lasketaan edelleen OVTES 2020–2021 2 § palkkaperusteryhmien laskentaa koskevan määräyksen mukaan. Rehtorin palkkaperusteryhmät lasketaan edelleen OVTES 2020–2021 mukaan 3 § 2 mom. b. kohdan mukaisessa tilanteessa.