Lääke hoitajapulaan on päättäjien käsissä

Palvelujen sakkaaminen alkaa näkyä kansalaisille. Päättäjien täytyy luopua pikkutarkasta sääntelystä. Palvelut voidaan parhaiten turvata niin, että paikallisten toimijoiden annetaan kohdentaa osaajat oikeisiin paikkoihin.

Sairaalapäivystysten ruuhkautuminen nousi kuumaksi puheenaiheeksi loppukesällä. Hoitajapula vaikeuttaa jo kansalaisille elintärkeiden palvelujen järjestämistä paitsi päivystyksissä, myös koko kunta- ja hyvinvointialalla.

Terveyspalvelut on Suomessa pyritty turvaamaan säätämällä lakeja siitä, mitä ja millä pätevyyksillä tuotettuja palveluja pitää olla saatavilla. Asioiden kirjaaminen lakiin ei kuitenkaan auta, jos osaajia ei ole palkattavissa. Sen sijaan pikkutarkka säätely heikentää mahdollisuuksia kehittää uusia työn tekemisen tapoja ja ammattilaisten työnjakoa.

Ongelma on vanha tuttu: Suomessa vanhusten määrä kasvaa ja työikäisten määrä vähenee. Vaikka hoitajien määrä kasvaa, hoitoa tarvitsevien määrä kasvaa vielä nopeammin. Koulutetuista sosiaali- ja terveysalan ammattilaisista on merkittävää pulaa, mikä heikentää hoidon saatavuutta, laatua ja yhdenvertaisuutta.

Hoitajat eivät eri selvitysten mukaan ole vaihtaneet alaa suuressa mittakaavassa, vaan avoimia työpaikkoja on tarjolla yksinkertaisesti enemmän kuin mitä hoitajia on palkattavissa.  Pienenevistä ikäluokista on mahdotonta kouluttaa niin paljon ammattilaisia, että he riittäisivät vastaamaan hoitopaikkoja tarvitsevien määrän kasvuun ja tiukkeneviin henkilöstömitoituksiin. Työperäistä maahanmuuttoakaan ei ole tarpeeseen nähden riittävästi.

Mikä siis neuvoksi?

Pikkutarkka lainsäädäntö kääntyi tarkoitustaan vastaan

Muutama vuosi sitten Suomessa puhuttiin hoivakriisistä, kun joissakin vanhusten ympärivuorokautisissa hoitopaikoissa havaittiin laiminlyöntejä ja puutteellista valvontaa. Ongelma yritettiin ratkaista säätämällä hoitajamitoitus. Hoitajamitoituksella säädetään siitä, kuinka monta hoitajaa vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa on oltava asiakasta kohti.  

Riskiarvioissa ja lausunnoissa korostettiin, että henkilöstöä ei ole riittävästi saatavilla ja mitoitusten kiristäminen voi johtaa muiden palveluiden heikentymiseen ja hoitopaikkojen vähenemiseen.

Koska hoitajamitoitusta on kiristetty asteittain, uhkakuvien toteutumista on voinut seurata reaaliajassa. Mitoitukset ovat heikentäneet palveluiden saatavuutta siellä, missä mitoituksesta on säädetty eli vanhustenhoidossa, ja ruuhkauttaneet palveluita toisaalla, kuten päivystyksissä. KT varoitti kehityksestä jo vuosi sitten (Juho Ruskoahon blogi 28.10.2021) >.

Hoitajamitoituksen täyttymistä seurataan toistuvasti. Kun hoitajia marraskuussa 2021 piti olla 0,55 mitoitukseen laskettavaa hoitajaa per asiakas, 82 hoitoyksikköä ei yltänyt vaadittuun rajaan asti. Koulutettuja hoitohenkilöitä oli tuolloin rekrytoitu puolessa vuodessa jo lähes 6 300 lisää. Lisäksi lähes 5 000 työpaikkaa oli jäänyt täyttämättä, koska pätevyysvaatimuksiin yltäviä hoitajia ei ollut saatavilla.

Ensi keväänä, aprillipäivänä 2023, vanhustenhuollossa pitäisi pystyä täyttämään uusi mitoituksen kiristys, jonka mukaan hoitajia on oltava 0,7 yhtä asiakasta kohden. Marraskuussa 2021 tähän ylsi vain noin viidennes yksiköistä.

Uusimpaan mitoitukseen yltäminen edellyttäisi tuoreen tuottajien arvion mukaan peräti 3 500:n hoitoalan ammattilaisen palkkaamista. Myös kotihoitoon tarvittaisiin tuhansia koulutettuja hoitajia lisää. Tarpeita on myös perusterveydenhuollossa ja erikoissairaanhoidossa. On selvää, että näin paljon uusia hoitajia ei puolessa vuodessa löydy.

Ongelmaa siirrellään yksiköstä toiseen

Hoitajapula onkin ruuhkauttanut palvelut. Vanhuspalveluihin on rekrytoitu merkittävästi lisää koulutettuja hoitohenkilöitä muiden tärkeiden terveyspalveluiden kustannuksella. Siltikään hoitopaikkoja ei ole tarpeeksi saatavilla.

Tällä hetkellä vanhusten ympärivuorokautisissa hoitoyksiköissä on hoitohenkilökuntaa asiakkaiden hoidon vaativuudesta riippuen esimerkiksi 60 tai 69 sataa asiakasta kohden. Mitoituksien alarajojen kiristykset koskevat niitä hoitopaikkoja, joissa asiakkaiden hoidon tarve on aiemmin arvioitu muita kevyemmäksi, eikä työ edellytä kaikilta työntekijöiltä sairaanhoitajan tai lähihoitajan tutkintoa. 

Näiden potilaiden hoitamista ollaan nyt mitoituksia kiristämällä priorisoimassa lisää, mikä edellyttää koulutettujen hoitajien kallisarvoisen työpanoksen siirtoa näihin tehtäviin. Siirto tapahtuu tehtävistä, joihin on jo nykyisinkin arvioitu tarvittavan entistä enemmän hoitohenkilökuntaa, kuten esimerkiksi kotisairaanhoidosta. Ympärivuorokautisten hoitoyksiköiden lisäpriorisointi ei nykyisessä työvoimatilanteessa välttämättä tuota suurinta terveyshyötyä tai oikeudenmukaisuutta. Sen sijaan se asettaa eri potilaat ja eri työntekijäryhmien työhyvinvoinnin parantamisen vastakkain.

Mikäli hoitajia ei saada rekrytoitua muista palveluista, vaihtoehdoksi jää vähentää hoitopaikkoja. Jo nyt suljettuja hoitopaikkoja arvioidaan olevan mittava määrä. Käytännössä siis vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa hoidetaan entisellä hoitajamäärällä nykyistä vähemmän asiakkaita.

Samalla esimerkiksi kotihoito kuormittuu, eikä erikoissairaanhoidosta saada siirrettyä potilaita perusterveydenhuollon tai kotihoidon piiriin. Jokainen toiminto kärsii pulasta ja potilaita hoidetaan väärissä paikoissa. Kuvaan mitoituksen vaikutuksia muihin toimintoihin alla olevassa laskentaesimerkissä.

Esimerkki: Näin mitoituksen kiristys vanhustenhoidossa vähentäisi hoitajia muualla

Jos mitoitus 2023 kiristyy, esimerkkilaskelmassa tuhatta asiakasta kohden on palkattava 150 uutta hoitajaa. Esimerkissä heidät rekrytoidaan tasaisesti kotihoidosta, perusterveydenhuollosta ja erikoissairaanhoidosta, joihin kaikkiin syntyy kymmenen prosentin henkilöstöpula. Tällainen pyöröovi rampauttaa palvelujen laadun ja saatavuuden sekä työhyvinvoinnin.

Mikäli uusia hoitajia ei palkattaisi, esimerkkilaskelmassa ympärivuorokautisesta hoidosta pitäisi vähentää yli 200 hoitopaikkaa, eli runsas viidennes. Asiakkaat siirtyisivät todennäköisesti kotihoitoon, mihin päätyisi entistä heikompikuntoisia vanhuksia.

Potilaita voidaan hoitaa entistä vähemmän, ja heitä hoidetaan tarpeeseen sopimattomissa paikoissa. Työn sujuvuus kärsii ja eettinen rasitus kasvaa, mikä kuormittaa henkilöstöä ja esihenkilöitä sekä ja heikentää työhyvinvointia.

Itse aiheutetut ongelmat voi itse ratkaista

Pula terveydenhuollon ammattilaisista vaatii määrätietoisia toimia niin pitkällä kuin lyhyellä aikavälillä. Pidemmällä aikavälillä koulutusmäärät ja työperäinen maahanmuutto on mitoitettava tarpeen edellyttämälle tasolle.

Lyhyellä aikavälillä lainsäädäntöä voidaan kehittää purkamalla sääntelyä. Vanhustenhoidon saatavuutta voidaan turvata esimerkiksi pitäytymällä 0,5 tai 0,55 mitoituksessa. Marraskuussa 2021 yli 70 prosenttia hoitokodeista ylitti 0,6 hoitajan mitoituksen.

Lisäksi pitää laajentaa mahdollisuuksia hyödyntää hoiva-avustajia, mikä edellyttää muutosta Valviran tulkintaohjeissa, ei itse lainsäädännössä. Hoiva-avustajat voisivat hoitaa monia tehtäviä, kuten avustaa vanhuksia pesuissa ja ulkoilussa ja ruokailussa. Näin lähi- ja sairaanhoitajien työaika riittää heidän osaamistaan ja koulutustaan vaativiin tehtäviin.

Hoiva-avustajien avulla saadaan lisää henkilökuntaa vanhuspalveluihin, mikä oli hoitajamitoituksen alkuperäinen tavoite. Monelle hoitotyöhön sopivalle työttömälle ei tällä hetkellä löydy tehtäviä, joihin heidän muodollinen pätevyytensä riittäisi. Kaikkien ei ole järkevää suorittaa useiden vuosien koulutuksia. 

Näiden toimien avulla voidaan turvata lisää ympärivuorokautisia hoitopaikkoja niille, jotka sellaisia tarvitsevat. Nykyisistä mahdottomista mitoituksista kiinni pitäminen sen sijaan jumittaa palvelut ja jättää vanhuksia ilman tarvitsemiaan hoitopaikkoja. Uusien kiristyksien lykkääminen vain potkaisee purkkia eteenpäin, eikä paranna palvelujen saatavuutta tai laatua.

Tarvitsemme arkirealismia nippelisääntelyn sijaan

Tulevaisuudessa lainsäädännössä pitäisi miettiä toisenlaista lähestymistapaa erilaisten määrällisten kriteerien sijaan. Laadun ja asiakasturvallisuuden vuoksi hoitoyksiköissä täytyy olla asiakkaiden hoidontarpeeseen nähden riittävästi lähi- ja sairaanhoitajia.

Voitaisiinko  nykyistä lainsäädäntöä purkaa osiin ja selvittää mahdollisuuksia säädellä nippelimittarien sijaan siitä, millaista osaamista ja pätevyyksiä kuhunkin tehtävään tarvitaan?

Ratkaisut siitä, missä yksikössä kulloinkin tarvitaan eniten henkilökuntaa, pitäisi tehdä paikallisesti uusilla hyvinvointialueilla. Niillä on vastuullaan koko sosiaali- ja terveydenhuolto ja hallussaan paras tieto ja näkemys siitä kokonaisuudesta, miten kansalaiset saavat parhaan hoidon. Yksi hyvinvointialueuudistuksen tavoite oli nimenomaan kohdistaa voimavaroja alueellisesti oikeisiin paikkoihin. 

Lisäksi hyvinvointialueita helpottaa tässä työssä kunta-alan palkkaratkaisu. Sen ansiosta työnantaja voi paikallisten erien avulla kohdentaa palkankorotuksia niihin tehtäviin tai niille henkilöille, joita eniten tarvitaan avaamaan palvelutuotannon pullonkauloja.

Järjestöjen julkisuudessa esittämät vaatimukset palkkaohjelmista eivät ratkaise hoitajapulaa. Ne lähtevät samasta virheellisestä oletuksesta kuin pieleen menneet hoitajamitoituksetkin, eli käsityksestä että ammattilaisia olisi vapaana palkattavissa. Koulutetut ammattilaiset ovat jo nyt pääsääntöisesti sote-alan tehtävissä. Nyt tarvitaan keinoja siihen, miten heidän arvokas työpanoksensa kohdennetaan tässä ajassa niin, että kansalaisten hyvinvointipalvelut saadaan turvattua.

Lähteet

• TEM:n ammattibarometri >
   
• Toimialaraportit: Sosiaali- ja terveyspalvelualan työvoima ja yrityskenttä >
   
• KT: Henkilömitoitukset uhkaavat palveluiden saatavuutta (Juho Ruskoahon blogi 28.10.2021) >
   
• Tutkimuksesta tiiviisti THL 4/2022 >
   
• THL:n tiedote >