På svenska
OVTES
Osio F Liite 11 Lasten ja nuorten taidekoulu

I Palkka ja työaika

1 § Rehtorin palkka

1 mom.           

Rehtorin tehtäväkohtainen palkka määrätään paikallisesti palkka-asteikon puitteissa (ks. palkkaliite).

Em. palkka-asteikon soveltaminen edellyttää, että rehtorilla on

4 05 01 00 1

taideteollisessa korkeakoulussa tai muussa korkeakoulussa
suoritettu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto tai

4 05 01 00 2

taideteollisessa korkeakoulussa tai taideteollisessa
oppilaitoksessa suoritettu kuvaamataidon opettajan tutkinto.

2 § Rehtorin työaika ja vuosiloma

1 mom.           

Rehtorin virassa noudatetaan työaikaa, joka vastaa soveltuvin osin KVTES:n toimistotyössä noudatettavaa työaikaa.


Soveltamisohje

Kuvataidekoulun työkautena koulun toiminnan pääasiallinen ajoittuminen ilta-aikaan edellyttää joustavuutta rehtorin päivittäisen työajan alkamisessa, jaksotuksessa ja päättymisessä.


2 mom.           

Oppituntien lukumäärä vahvistetaan 6–14 viikkotunnin puitteissa.


Pöytäkirjamerkintä

Työnantaja vahvistaa rehtorin oppituntien lukumäärän em. rajojen puitteissa. Opetusvelvollisuutta määrättäessä tulee ottaa huomioon mm. koulun opetuspisteiden lukumäärä ja sijainti sekä koulun muun henkilökunnan määrä. Jos opetustuntien määrä on yli 6 000 tuntia lukuvuodessa, voidaan opetusvelvollisuutta huojentaa vielä yhdellä tunnilla viikossa.


3 mom.           

Rehtorin vuosiloma määräytyy osion A 33 §:n 1 momentin määräysten mukaan.

3 § Opettajan palkka

1 mom.           

Opettajan (4 05 04 00 4) peruspalkka ilmenee palkkaliitteestä.

2 mom.           

Jos opettajalla on soveltuva alan ylempi korkeakoulututkinto tai soveltuva korkeakoulututkinto tai asianomaisen taiteenalan vähintään opistoasteinen kelpoisuus tai hän on taiteilija, jolla on asetuksen 948/1998 (siihen myöhemmin tehtyine muutoksineen) mukainen pedagoginen kelpoisuus, yllä olevan tehtäväkohtainen palkka on 6 % korkeampi.

3 mom.           

4 §:n 2 momentin työajassa olevan opettajan (4 05 04 00 5) peruspalkka ilmenee palkkaliitteestä.

4 mom. 

4 §:n 2 momentin työajassa olevan opettajan, jolla on 2 momentissa mainittu pätevyys, yllä oleva tehtäväkohtainen palkka on 6 % korkeampi.

4 § Opettajan työaika (voimaan 1.8.2017)

Vaihtoehto 1

1 mom.           

Opettajan työaika on vuodessa 814 tuntia, josta opetustunteja on 578 tuntia ja muuta työnantajan määräämää työtä 236 tuntia.

Vaihtoehto 2

2 mom.           

Opettajan työaika on vuodessa 1 224 tuntia, joka jakautuu opetukseen ja muuhun työnantajan määräämään työhön siten, että opetustunteja on enintään 1 momentin mukainen määrä.


Pöytäkirjamerkintä

Muuhun työvelvollisuuteen sisältyy opetuksen kehittäminen ja muut työnantajan määräämät opettajan toimenkuvaan kuuluvat oppituntiin välittömästi liittymättömät tehtävät.


3 mom.           

Opettajan työaikaa lyhennetään muuksi arkipäiväksi kuin lauantaiksi sattuvan loppiaisen johdosta laskennallisesti yhden päivän työ- ja opetusvelvollisuutta vastaava osa.

5 § Kuvataidekoulun johtajana toimivan opettajan opetusvelvollisuus

Johtajana toimivan opettajan opetusvelvollisuus on 1–4 tuntia viikossa alempi kuin muutoin.

6 § Rehtorin ja opettajan vuosisidonnainen lisä

Rehtorin ja päätoimisen opettajan vuosisidonnaiseen lisään oikeuttava aika ja sen laskenta määräytyvät osion A 12–18 §:n mukaan. Siihen oikeuttavat vuodet ja prosentit ovat seuraavat:

 

5 v.

8 v.

10 v.

15 v.

20 v.

Rehtori

 

 

5 %

4 %

6 %

Opettaja

2 %

3 %

5 %

10 %

10 %