Sitä saa mitä tilaa – työmarkkinajärjestelmämme kaipaa yhteistä uutta suuntaa

Yksityisten alojen työehtosopimusneuvotteluissa kuohuu, ja edessä voi olla lakkojen kevät. KT:n toimitusjohtaja Markku Jalonen avaa työriitojen sovittelun kautta syntyneitä kunta- ja hyvinvointialan työmarkkinaratkaisuja ja arvioi, mikä suomalaisessa työmarkkinajärjestelmässä oikeastaan mättää.

"Yksityisen sektorin työehtosopimuksissa työrauha on yleensä sovittu vain vuodeksi. Kiihtyvässä inflaatiossa vähintään kaksivuotinen sopimuskausi olisi ollut parempi vaihtoehto. Työrauha on vaarassa, ja vuoden 2023 sopimuskorotukset tulevat työnantajille nyt selvästi kalliimmaksi."

Näin kirjoitin viime vuoden 2022 syyskuussa KT-lehteen. Valitettavasti arvioni näyttää nyt toteutuvan. Työrauha ja sen pituus korostuvat näinä aikoina.

Teollisuuden, kaupan ja valtiosektorin sopimusneuvottelut ovat katkenneet, ja työehtosopimusten kesto sekä työrauha jäivät vain vuoden mittaiseksi. Laajat lakot uhkaavat, ja valtakunnansovittelijan toimistolla on todellinen ruuhka.

Kiihtyvässä inflaatiossa ja epävarmojen talousnäkymien oloissa tilanne ei näytä hyvältä. Koska EK on yksipuolisesti luopunut keskitetyistä työmarkkinasopimuksista, Suomen työmarkkinoilla ei ole tällä haavaa yhteisesti hyväksyttyä sopimisen mallia.  

Tilanteen arvioinnin osalta on palattava syksyn 2021 ja vuoden 2022 neuvotteluihin. Valtaosa Etelärannan liitoista päätyi valitsemaan sopimuskauden keston ja työrauhan osalta niin sanotun 1+1 mallin. Tässä mallissa palkat ja työrauha sovitaan vain vuodeksi ja sopimus on irtisanottavissa vuoden jälkeen, ellei toisen vuoden sopimuskorotuksista päästä sopimukseen. Etelärannan liittojen valitsema 1+1 malli on hyvin harvinainen suomalaisessa työmarkkinahistoriassa.

KT:n tavoitteena oli vähintään kahden vuoden kiinteä sopimuskausi ja työrauha. Poikkeuksellisten yhteiskuntavaarallisten työtaistelu-uhkien, lakkojen ja työmarkkinakriisien jälkeen sovittelulautakunnan sovintoehdotuksessa päädyttiin lopulta kolmen vuoden pituiseen sopimuskauteen ja työrauhaan kunta- ja hyvinvointialan sopimuksissa.

Vientiteollisuuden etulinjaa edustavissa metsäteollisuuden yrityskohtaisissa työehtosopimusneuvotteluissa päädyttiin yli kahden vuoden sopimuskauteen ja työrauhaan palkankorotusten osalta.

Sopimuskauden ja työrauhan pituus on palkankorotusten tason ja muodon sekä paikallisten erien neuvottelulausekkeiden ohella aivan keskeinen osa niin sanotun yleisen linjan muodostumista. Etelärannan liittojen valitsema linja poikkesi tältä osin olennaisesti KT:n ja metsäteollisuuden yritysten ratkaisuista.  

EK:n liittojen valitseman 1+1-mallin heikkoudet toteutuvat nyt pahimmalla mahdollisella tavalla. Jos Eteläranta olisi tehnyt saman pituiset sopimusratkaisut kuin metsäteollisuuden vientiyritykset tai kunta- ja hyvinvointiala, lakot ja kustannuskriisi eivät tällä hetkellä uhkaisi Suomen taloutta.

Kunta- ja hyvinvointialan sopimusneuvotteluja käytiin vuonna 2022

Kunta- ja hyvinvointialan sopimusneuvotteluja käytiin vuonna 2022 noin kymmenen kuukauden ajan sekä usean valtakunnansovittelijan ja sovittelulautakunnan johdolla. Kansalaisten hengen ja terveyden turvaamiseksi Sote ry:n työtaisteluissa jouduttiin käynnistämään potilasturvalain valmistelu.

Sovintoesityksissä ehdotettu palkankorotusten taso, 1,9 prosenttia vuosille 2023 ja 2024, perustui vientiteollisuuden etulinjassa olevien metsäteollisuuden yritysten palkankorotuslinjaan. Kunta- ja hyvinvointialojen sovintoesityksissä tästä 1,5 prosenttia oli kaikille jaettavaa yleiskorotusta ja 0,4 paikallisesti jaettavaa osuutta, jonka käytöstä päättää viime kädessä työnantaja.

Lisäksi kunta- ja hyvinvointialan sopimuskorotukset sidottiin sovintoesitysten niin sanotulla perälautakytköksellä vientialojen ja kuorma-autoalan palkankorotuksiin. Jos näiden alojen palkankorotukset ovat suuremmat kuin 1,9 prosenttia, kunta- ja hyvinvointialojen sopimuskorotukset nousevat yhtä paljon. KT ja pääsopijajärjestöt tarkastelevat perälautakytköstä ja sen vaikutuksia palkkoihin helmikuun aikana.

Tätä perusratkaisua ja perälautakytkentää tiettyjen yksityisten alojen tuleviin korotuksiin esittivät sekä valtakunnansovittelijat että sovittelulautakunta.

On tavanomaista, että työriitojen sovittelussa tulevien vuosien palkankorotusten taso kytketään keskeisten vientialojen sopimuksiin. Tätä kytkentää ovat vaatineet erityisesti Etelärannan liitot ja vientiteollisuus. Kunta- ja hyvinvointialan palkankorotusten taso sidottiin siis virka- ja työehtosopimuksilla ensimmäisen kerran vientiteollisuuden yleiseen linjaan jo silloisen valtakunnansovittelija Piekkalan tekemässä ensimmäisessä viime kevään sovintoesityksessä. Eteläranta tai muut tahot eivät siinä yhteydessä protestoineet asiaa millään tavalla.

Työriitalain mukaan sovittelulautakunta voidaan asettaa poikkeuksellisen vaikeissa ja yhteiskuntavaarallisissa työtaistelutilanteissa. Järjestöjen hylättyä valtakunnansovittelijan tekemän sovintoesityksen kunta- ja hyvinvointialan työriitaan asetettu sovittelulautakunta toisti saman perälautakytköksen vientialojen ja kuorma-autoalan työehtosopimuksiin omassa sovintoehdotuksessaan. Sovittelulautakunta myös poikkeuksellisesti julkisti sovintoehdotuksensa välittömästi antaessaan sen. Sen sisältö oli siten laajalti yleisessä tiedossa jo ennen hallintojen käsittelyä.

Julkisen alan työvoimapula pakottaa kehittämään palkkausta

Lisäksi sovittelulautakunta esitti sovintoesityksessään erillistä, viisivuotista palkkausjärjestelmien kehittämisohjelmaa, jonka tavoitteena on parantaa julkisen alan työpaikkojen kilpailukykyä, henkilöstön saatavuutta ja työelämän laatua. Palkkausjärjestelmien kehittämiseen onkin kunta- ja hyvinvointialoilla painavat perusteet, koska monissa julkisen alan elintärkeissä ammateissa vallitsee Suomen työmarkkinoiden pahin työvoimapula. On myös huomioitava, että sopimuskorotusten päälle tulevat palkkaliukumat ovat yleensä yksityisellä puolella suurempia kuin julkisella sektorilla.

Kehittämisohjelma on määräaikainen, ja se voidaan irtisanoa päättymään ensimmäisen kerran vuonna 2025. Ohjelmaan kuuluvista paikallisista eristä on sovittu vuosille 2023 ja 2024. Vastaavan kaltainen palkkaohjelma toteutettiin kunta-alalla vuosina 2003–2007. Kehittämisohjelman palkankorotuksia ei voida rinnastaa yleisiin palkankorotuksiin, kuten yleiskorotuksiin.

Palkkausjärjestelmien uudistaminen vaatii yleensä aina erillisiä järjestelyeriä. Kehittämisohjelma toteutetaan pääosin paikallisen sopimisen ja paikallisten järjestelyerien kautta.  

Kehittämisohjelma laajentaakin merkittävästi paikallista sopimista kunta- ja hyvinvointialalla yksityiseen ja muuhun julkiseen sektoriin verrattuna. Ohjelman palkankorotukset kohdennetaan paikallisesti. Työnantajat päättävät viime kädessä palkkaohjelman mukaisten paikallisten palkankorotusten kohdentamisesta palkkausjärjestelmien uudistamiseen ja henkilöstön saatavuuden edistämiseen.

EK ryhtyi outoon parjauskampanjaan

Kolmivuotinen sopimusratkaisu ja työrauha kunta- ja hyvinvointialalle solmittiin lopulta KT:n, Juko ry:n ja Jau ry:n kesken sovittelulautakunnan ehdotuksen pohjalta kesäkuussa 2022. Myös KT:n ja Sote ry:n työriidan sovintoehdotus lokakuussa pohjautui pääkohdiltaan tähän samaan ehdotukseen.

Sovittelulautakunnan sovintoehdotus sai välittömästi vastaansa voimakkaan kritiikin Etelärannasta ja teollisuuden palkansaajaliitoista. Nyt kytkös vientialojen sopimuksiin ei enää käynytkään. Jopa teollisuuden neuvotteluiden kariutuminen on sittemmin yritetty laittaa kunta- ja hyvinvointialan syyksi.

Etelärannan eräät tahot menivät jopa niin pitkälle, että ne yrittivät vaikuttaa KT:n valtuuskunnan jäseniin, jotta nämä eivät hyväksyisi sovittelulautakunnan sovintoehdotusta. Tällaiset vaikutusyritykset ovat täysin tuomittavia. Toinen työnantajataho yritti aktiivisesti estää työrauhan synnyn ja edistää yhteiskuntavaarallisten lakkojen jatkumista ja laajentumista keskeisiin ja välttämättömiin suomalaisten hyvinvointipalveluihin, kuten esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluihin, opetusalle ja varhaiskasvatukseen.

Koulutetun ja naisvaltaisen kunta- ja hyvinvointialan kriisiaikojen ja sovintoesityksiin perustuvien työmarkkinasopimusten hyväksyminen tuntuu olevan kova pala Etelärannalle ja miesvaltaisille liitoille. Kaikki työmarkkinajärjestöt ovat sitoutuneet miesten ja naisten välisen palkkaeron kaventamiseen. Sovintoehdotukset edistävät myös tätä tavoitetta.

Sama touhu jatkui, kun EK käynnisti viime syksynä ylimielisen ja julkisen sektorin henkilöstöä halveksuvan parjauskampanjan. Mauton ja vastakkainasettelua lietsova kampanja kertoi muun muassa sairaanhoitajille, lähihoitajille, lääkäreille, ensihoitajille, opettajille, sosiaalityöntekijöille, varhaiskasvatuksen ammattilaisille, palomiehille, poliiseille, sotilaille, rajavartijoille ja muulle julkisen sektorin henkilöstölle ja työnantajille, kuinka ”meidän äiti tekee teidän työt”.

On syytä korostaa, että veronmaksajat ovat tukeneet elinkeinoelämää ja yrityksiä miljardeilla lisäeuroilla esimerkiksi koronapandemian aikana. 

Työmarkkinamallimme tarvitsee uuden suunnan

EK on yksipuolisesti omalla sääntömuutoksellaan päättänyt, ettei se tee enää keskitettyjä työmarkkinaratkaisuja. Silti se pyrkii tosiasiassa voimakkaasti koordinoimaan liitto- ja toimialakohtaisia työmarkkinasopimuksia.

Nykyinen työmarkkinamalli on jopa aiempia keskitettyjä ratkaisuja jäykempi. Se ei ole edistänyt paikallista sopimista, korostaa yleiskorotuksia ja huomioi vain tietyn sektorin tarpeita.

KT:n linja Suomen työmarkkinamalliin on pragmaattinen. KT ei ennakolta sulje pois mitään työmarkkinasopimusten mallia tai tekotapaa. KT on lain mukaan myös työmarkkinakeskusjärjestö. Myös työmarkkinakeskusjärjestöjen välinen palkkakustannuskoordinaatio voi tulla kyseeseen, mikä ei tarkoita paluuta tupojen aikaan.

KT lähtee siitä, että riippumatta sopimisen mallista kaikissa tilanteissa on kyettävä hoitamaan kuntien, hyvinvointialueiden ja niiden omistamien yritysten työnantajaedunvalvonta.

On selvää, että Suomen nykyinen työmarkkinamalli kaipaa perusteellista arviointia.  

Kun tämän neuvottelukierroksen pöly on laskeutunut, ainakin keskeisten työnantajien, neuvottelujärjestöjen ja liittojen on syytä istua yhteiseen pöytään ja pyrkiä löytämään nykyistä parempaa yhteistä käsikirjoitusta Suomen työmarkkinamallille.

Tällä menolla emme voi jatkaa.