På svenska
LS
II Palkkaus

Sovellettavat määräykset

1 § KVTES:n palkkausluvun sovellettavat määräykset

Tämän sopimuksen lisäksi sovelletaan KVTES:n palkkausluvun (II luku) ja siihen sisältyvien liitteiden seuraavia määräyksiä:

KVTES-
pykälä

KVTES-
asia

Poikkeukset KVTES:n soveltamisesta

1 §

Viranhaltijan ja työntekijän oikeus palkkaan

 

2 §

Palkkaukseen liittyviä keskeisiä peruskäsitteitä

 

4 §

Osa-aikaisen palkka

Ei sovelleta eläinlääkäreihin, joiden säännöllistä työaikaa ei ole sopimuksessa määrätty, ks. LS 2014–2016 31.12.2015 saakka voimassa ollut yleisen osan 3 §:n soveltamisohje 4.

Sivuviroissa ja -toimissa entisten palkkausperusteiden noudattaminen.

Erikoissairaanhoitolain (1062/1989) 28 §:ssä tarkoitettujen yliopistollisten sairaaloiden sivuviran- ja sivutoimenhaltijoiden
palvelussuhteen ehdot määräytyvät liitteen 3 4 §:n mukaan vastaavasti kuin päävirkaisen tai -toimisen sairaalalääkärin tai -hammaslääkärin.

5 §

Varsinainen palkka
(sisältää pöytäkirjamerkintänä määrävuosilisän ja syrjäseutulisän
säilymisestä)

Liitteisiin 1–4 kuuluvien varsinainen palkka palkallisen virka- tai työvapaan ajalta, ks. palkkausluvun 3 §.

Eläinlääkärin työkokemuslisän laskentapalkka, palkka palkallisen virkavapaan, koulutuksen ja lomarahavapaan ajalta, ks. palkkausluvun 4 §.

Sopimuksen piiriin kuuluvan vuosilomapalkka ja lomarahan laskentaperuste, ks. palkkausluvun 5 §.

Eläinlääkärin mahdollinen määrävuosilisä määräytyy 15.1.2000 voimassa olleen sopimuksen mukaan.

6 §

Palkkausjärjestelmä

 

7 §

Palkkahinnoittelu (peruspalkka)

Sopimuksen piiriin kuuluvien tehtävä­kohtaiset peruspalkat (palkkahinnoittelu) on määrätty tämän sopimuksen liitteissä 1–5 ja palkkausluvun 2 §:ssä.

8 §

Palkkahinnoittelun ulkopuoliset viranhaltijat/työntekijät

Lääkärisopimuksen piiriin kuuluu myös palkkahinnoittelun ulkopuolisia. Ks. palkkahinnoitteluliitteiden omat soveltamisohjeet palkkahinnoittelun ulkopuolisista.

9 §

Tehtäväkohtainen palkka

Ks. alla oleva soveltamisohje. Sopimuksen palkkahinnoitteluissa on täydentäviä lisäohjeita tehtäväkohtaisen palkan määrittelystä.

10 §

Olennainen muutos tehtävissä

 

11 §

Henkilökohtainen lisä

Ks. henkilökohtaisen lisän vähimmäismäärää koskeva määräys tämän sopimuksen palkkausluvun 6 § ja soveltamisohjeet.

12 §

Työkokemuslisä

Ks. eläinlääkärien työkokemuslisän laskentapalkka eräissä tapauksissa tämän sopimuksen palkkausluvun 4 §:n 1 mom.

13 §

Tulospalkkio

 

14 §

Kertapalkkio

 

15 §

Rekrytointilisä

 

16 §

Kielilisä

 

17 §

Työnantajan edustajan palkka

 

18 §

Palkanmaksu

 

19 §

Palkan laskeminen kalenterikuukautta
lyhyemmältä ajalta

Eläinlääkäreillä, joiden säännöllistä työaikaa ei ole sopimuksessa määrätty, osakuukauden palkka määräytyy päiväpalkkana, ks. LS 2014–2016 31.12.2015 saakka voimassa ollut yleisen osan 7 §:n 2 momentin soveltamisohje ja liitteen 5 1 §:n soveltamisohjeen kohta 5.1.

20 §

Saatavan kuittausoikeus ja palkan takaisinperintä

 

21 §

Palkka virantoimituksesta
pidättämisen ajalta

 

Soveltamisohje

Tehtäväkohtaisen palkan määräytyminen

Lääkärisopimuksen piiriin kuuluvan viranhaltijan/työntekijän tehtäväkohtaisen palkan määräytymisperusteena on ensisijaisesti tehtävien vaativuus. Yleiset vaativuustekijät ilmenevät KVTES:n palkkausluvun 9 §:n 1 momentin soveltamisohjeesta. Soveltamisohjeessa on kerrottu esimerkiksi koulutuksen, lisätehtävien ja vastuun sekä esimiesaseman vaikutuksesta tehtävien vaativuuteen. Palkkahinnoittelun soveltamisesta ja tehtäväkohtaisen palkan määrittelystä, ks. myös KVTES:n palkkausluvun 7, 8 ja 9 § soveltamisohjeineen.

Viranhaltijan/työntekijän tehtäväkuvaus tulee tarkistaa muuttuneiden tehtävien mukaiseksi ja arvioida tehtävien vaativuus uudelleen tehtävämuutosten yhteydessä. Ks. KVTES:n palkkausluvun 9 §:n 1 momentin soveltamisohjeen kohta 1. Olennaisista tehtävämuutoksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista viranhaltijan/työntekijän palkkaan neuvotellaan ao. viranhaltijan/työntekijän kanssa.

Palkkahinnoittelun ulkopuolisten ja esimiesasemassa olevien palkkauksen määrittämisestä, ks. erityisesti KVTES:n palkkausluvun 8 §:n 1 momentti ja sen soveltamisohje sekä LS:n palkkahinnoitteluliitteiden soveltamisohjeet.