På svenska
Uutinen

Kesätyöntekijöiden hyvän perehdytyksen ja työturvallisuuden merkitys korostuu korona-aikana

Kuntaorganisaatioiden mahdollisuudet kesätöiden tarjoamiseen ovat heikentyneet erityisesti koronaepidemian vaikutusten aiheuttamien lomautustarpeiden vuoksi.

Nuori istuttaa kukkia puistoon. Kuva: Neonbrand / Unsplash.

Kunnat ovat joutuneet keskeyttämään toimintojaan, rekrytoinnit on kielletty ja olemassa olevaa työtä on tarjottava ensisijaisesti lomautusuhan alla oleville sekä lomautetuille.

Kesätyöntekijöitä työskentelee kuntaorganisaatioissa tänäkin kesänä, ja heidän perehdytyksensä merkitys korostuu korona-aikana. Perehdytykseen kuuluu olennaisesti se, että työntekijälle kerrotaan, kuinka työ tehdään oikein ja turvallisesti. 

Työnantaja vastaa työpaikan terveellisyydestä ja turvallisuudesta

Työturvallisuuslaki velvoittaa työnantajan perehdyttämään työntekijän 

  • työhön ja työolosuhteisiin 
  • työvälineiden oikeaan käyttöön
  • turvallisiin työtapoihin. 


Perehdyttäminen ja työnopastus ovat parhainta ennakoivaa turvallisuustoimintaa. Työnopastuksessa varmistetaan myös, että työntekijä osaa toimia myös häiriö- ja poikkeustilanteissa. Koronaepidemian aikana tämä tarkoittaa muun muassa sitä, että työntekijä osaa suojautua tarvittavalla tavalla virukselta.

Pääsääntöisesti kesätyöntekijöitä koskevat kaikki yleiset työehdot sekä työturvallisuutta koskevat määräykset. Koronaepidemian aikana työturvallisuusohjeiden merkitys korostuu ja korona-ajan työturvallisuudesta on annettu vielä tarkentavia suosituksia ja määräyksiä.

Työsuojeluviranomainen on koonnut nettisivuilleen niistä työsuojeluasioista ja työehdoista, jotka työnantajan on otettava huomioon kesätyössä.
 

Korona-ajan työsuojeluun liittyviä ohjeita on koottu työsuojeluhallinnon sivuille sekä linkkeinä KT:n verkkosivuille.

Nuoria suojellaan erityissäännöksillä

Erityisen tärkeää on perehdyttää työuraansa aloittavat nuoret työntekijät

Työtehtävät on aina suhteutettava nuoren fyysiseen ja henkiseen suorituskykyyn. Alle 18-vuotiaita työntekijöitä koskevat erityissäädökset, joiden tarkoitus on suojella heitä. Nuorten työntekijöiden suojelemisesta säädetään laissa nuorista työntekijöistä ja tämän perusteella annetuissa asetuksissa. 

Esimerkiksi yötyö on kokonaan kielletty alle 18-vuotiailta ja lisäksi on määritelty joitakin erityisen haitallisia töitä, joita he eivät saa tehdä ollenkaan.

Alle 16-vuotiaalla ei saa teettää vaarallisia töitä. Nuorelle vaarallisena työnä pidetään sellaista työtä, jossa nuorta työntekijää itseään tai hänen työnsä takia muuta henkilöä saattaa uhata erityinen tapaturman tai terveyden menettämisen vaara.

16–17-vuotiaalla saa teettää sosiaali- ja terveysministeriön vaarallisten töiden esimerkkiluettelossa mainittuja töitä, jos työn turvallisuudesta on huolehdittu riittävästi ja siitä on tehty ilmoitus työsuojeluviranomaiselle.

Perehdytys on prosessi

Perehdytys on aina prosessi, joka on aina suunniteltava etukäteen. Prosessia on ainakin viisi vaihetta, joihin kuuluu:

  1. Työpaikasta, työtehtävistä, työn tavoitteista sekä työehdoista kertominen ennen työn aloittamista.
     
  2. Kesätyöntekijä vastaanottaminen ja perehdytyksen käynnistäminen työpaikalla.
     
  3. Tehtäväkohtainen perehdytys eli tehtäviin, työvälineisiin liittyvä työnopastus työpaikalla.
     
  4. Perehdytyksen jatkaminen työnteon ohessa.
     
  5. Perehdytyksen arviointi ja kehittäminen.
     

Osallistu Työturvallisuuskeskuksen sparraustuntiin kesätyöntekijöiden perehdyttämisestä

Työturvallisuuskeskus järjestää torstaina 14.5. klo 13–14 ilmaisen sparraustunnin siitä, mitä kaikkea kesätyöntekijöiden perehdyttämisessä on otettava huomioon.