Terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskevat lainsäädäntömuutokset
Kuluvan vuoden alusta on tullut voimaan terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskevat kansanterveyslain 41 §:n ja erikoissairaanhoitolain 10 §:n muutokset (992-993/2003) sekä asiaa koskeva sosiaali- ja terveysministeriön asetus (1194/2003). Sosiaali- ja terveysministeriö on lähettänyt em. lainsäädäntömuutokset tiedoksi terveyskeskuksille ja sairaanhoitopiireille 19.12.2003 Kuntatiedotteella 19/2003. Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut täydennyskoulutusta koskevan laatusuosituksen (STM:n oppaita 2004:3), joka on saatavissa myös ministeriön Internetsivuilta osoitteesta www.stm.fi kohdassa "Julkaisut".
Tässä yleiskirjeessä on selostettu edellä mainittuja lainsäädäntömuutoksia ja suositusta keskeisiltä osin. Yleiskirje on yksimielinen kunta-alan pääsopijajärjestöjen kanssa.
1
Lainsäädäntömuutosten keskeinen sisältö
1.1 Täydennyskoulutuksen määritelmä
Uusien säännösten mukaan työnantajan tulee huolehtia siitä, että terveydenhuollon henkilöstö osallistuu peruskoulutuksen pituudesta, työn vaativuudesta ja toimenkuvasta riippuen riittävästi heille järjestettyyn täydennyskoulutukseen. Terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain 18 §:ää ja työterveydenhuoltolain 5 §:n 3 momenttia, jotka myös koskevat ammattihenkilön täydennyskoulutusvelvollisuutta ja työnantajan velvollisuutta luoda edellytykset ammattihenkilön osallistumiselle koulutukseen, ei ole muutettu.
Täydennyskoulutuksella tarkoitetaan täydennyskoulutusasetuksen 1 §:n mukaan suunnitelmallista koulutusta, jonka tarkoituksena on ylläpitää ja lisätä viranhaltijan ja työntekijän ammattitaitoa ja osaamista sekä tukea terveydenhuollon toimintaa. Määritelmä vastaa kunnallisen koulutussopimuksen 4 §:ssä tarkoitettua ammatillista täydennyskoulutusta.
1.2 Täydennyskoulutuksen henkilöpiiri
Terveydenhuollon täydennyskoulutuksen piiriin kuuluvia ammattiryhmiä ei ole asetuksessa rajattu. Täydennyskoulutuksen piiriin kuuluvat siis vakinaiset ja määräaikaiset, yhtä hyvin terveydenhuollon ammattihenkilölaissa tarkoitetut, kuten lähi- ja perushoitajat ym., sairaanhoitajat ja terveydenhoitajat, lääkärit ja hammaslääkärit, farmaseuttinen ja terapiahenkilöstö, kuin muutkin julkisen terveydenhuollon hoito- ja palveluketjussa työskentelevät, esim. väline- ja laitoshuoltajat, sairaala- ja hoitoapulaiset, sekä ravinto-, toimisto- ja tietopalveluhenkilöstö. Täydennyskoulutuksen tarve vaihtelee luonnollisesti mm. ammattiryhmittäin ja tehtäväaloittain.
1.3 Täydennyskoulutuksen määrä ja luonne
Asetuksen mukaan täydennyskoulutuksen määrä riippuu viranhaltijan/työntekijän peruskoulutuksen pituudesta ja työn vaativuudesta, toimenkuvasta ja siinä tapahtuvista muutoksista sekä ammatillisista kehittymistarpeista. Koulutuksen vähimmäismääriä ei ole säädetty, ja sekä lainvalmisteluasiakirjoissa että STM:n suosituksessa korostetaankin henkilöstön täydennyskoulutusta osana strategista johtamista. Valtioneuvoston 11.4.2002 antamassa periaatepäätöksessä terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi todettua, keskimäärin 3-10 täydennyskoulutuspäivää vuodessa voidaan pitää yhtenä täydennyskoulutuksen lähtökohtana. Se ei ole kuitenkaan sen enempää vähimmäis- kuin enimmäismäärä, vaan täydennyskoulutuksen tarve voi vaihdella vuosittain mm. työyhteisön toimintojen kehittämisvaiheesta ja henkilön ammatillisesta koulutuksesta ja tehtävistä riippuen huomattavastikin puoleen tai toiseen.
Asetuksen mukaan täydennyskoulutuksen tulee olla suunnitelmallista ja perustua yksilön koulutustarpeiden arviointiin. Tavoitteeksi pidemmällä aikavälillä on syytä ottaa, että koulutustarpeen arviointi perustuu henkilökohtaisiin osaamiskartoituksiin ja että henkilöstön täydennyskoulutuksesta laaditaan koulutussuunnitelma. Myös mm. toteutetun koulutuksen vaikuttavuutta tulee systemaattisesti ryhtyä seuraamaan. Edellä mainitut seikat on syytä ottaa esim. kehittämiskeskustelujen osaksi.
1.4 Valtionosuuksien lisäys
Säännösten mukaan työnantajat vastaavat täydennyskoulutuksen rahoituksesta. Em. perusteella on kuntien sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia lisätty 12,7 miljoona euroa. Lisäys perustuu Kansallisen terveysprojektin työryhmämuistiossa 2002:3 esitettyyn arvioon, jonka mukaan täydennyskoulutusvelvoitteen täyttämisestä johtuvat lisäkustannukset olisivat noin 40 miljoonaa euroa. Kuntatyönantajien itsensä maksettaviksi jäisi siis noin 27 miljoonaa euron lisäkustannus.
Uudesta velvoitteesta kuntatyönantajille aiheutuvia lisäkustannuksia ei ole valitettavasti pystytty luotettavasti laskemaan mm. siitä syystä, että täydennyskoulutukseen osallistumista ja sen kustannuksia on kunnissa seurattu vaihtelevasti. Vertailuna todettakoon, että Tilastokeskuksen kunta-alan työvoimakustannustutkimuksen 2000 mukaan oli koulutusmääräraha 0,9 % kunta-alan kokonaispalkoista eli noin 110 miljoonaa euroa vuodessa. Edellä mainittu määräraha sisältää koulutuksesta johtuvat suoranaiset lisäkustannukset (esim. kurssimaksut), mutta ei palkkakustannuksia.
2
Täydennyskoulutuksen seuranta ja tilastointi
2.1 Seurantavelvoite 1.1.2004 lukien
Asetuksessa edellytetään, että terveydenhuollon toimintayksiköt seuraavat koulutuksen toteutumista, koulutukseen osallistumista ja siitä aiheutuvia kustannuksia osana terveydenhuollon toimintayksiköiden seurantajärjestelmiä, esimerkiksi henkilöstökoulutusrekisterin ja henkilöstöraportin avulla.
Kunnallisen työmarkkinalaitoksen tehtävänä on kerätä toimintayksiköiden seurantatietojen pohjalta vuosittain täydennyskoulutusta koskevat määrälliset ja kustannustiedot koko kunta-alan osalta ja raportoida kehityksestä.
Jotta seuranta työnantajatasolla ja valtakunnallisesti on mahdollista, tulee jokaisen kuntatyönantajan ryhtyä kuluvan vuoden alusta lukien tilastoimaan sisäistä ja ulkoista koulutusta esim. henkilöstökoulutusrekisterin tai vastaavan avulla. Erityisen puutteellista on ollut sisäisen henkilöstökoulutuksen seuranta. Systemaattinen seuranta edellyttää toimivaa tietojärjestelmää, minkä vuoksi työnantajien tulisi selvittää käytössä olevien järjestelmiensä mahdollisuudet. Lisäksi pitää sopia sisäinen yhdenmukainen käytäntö ja seuranta, jotta toimintayksiköiden tiedot voidaan koota kuntatasolla esim. henkilöstöraporttiin.
2.2 Valtakunnallisesti seurattavat ja tilastoitavat tiedot
Kunnallinen työmarkkinalaitos tulee tiedustelemaan ensi vuonna kaikilta kuntatyönantajilta täydennyskoulutuksen määrälliset ja kustannustiedot vuodelta 2004 ja sen jälkeen vuosittain. Tästä syystä tulee paikallistasolla ryhtyä seuraamaan ja tilastoimaan systemaattisesti seuraavia tietoja:
- täydennyskoulutukseen osallistuvien lukumäärät
- täydennyskoulutuspäivien määrät
- täydennyskoulutuksen kustannukset.
Määrälliset tiedot kootaan ammattiryhmittäin:
- lääkärit ja hammaslääkärit
- sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulu- tai opistoasteen tutkinnon suorittaneet (mm. sairaanhoitaja)
- sosiaali- ja terveysalan perustutkinnon tai kouluasteen tutkinnon suorittaneet (mm. perushoitaja)
- korkeakoulutettu muu terveydenhuoltohenkilöstö (mm. psykologit)
- muu henkilöstö (mm. tuki-, toimisto- ja tietopalveluhenkilöstö).
Vähintään puolen päivän pituiset koulutustilaisuudet tulisi tilastoida. Täydennyskoulutus voidaan järjestää työnantajan toimesta työpaikalla tai sen ulkopuolella. Työhön perehdytystä ja työnohjausta ei lasketa mukaan täydennyskoulutukseen, eikä täydennyskoulutukseksi katsota yleensä myöskään esimerkiksi lääkärien meetingeja tai osastokokouksia tms., ellei näiden yhteyteen ole nimenomaan järjestetty täydennyskoulutustilaisuutta.
Kustannustiedot työmarkkinalaitos kerää työnantajakohtaisesti kokonaiskustannustietoina. Paikallisesti on syytä harkita, tarvitaanko tarkempia kustannustietoja esim. henkilöstöryhmittäin tai hallinnonaloittain, ja yksityiskohtaisemman tilastoinnin käytännönmahdollisuudet. Kustannuksiin lasketaan kurssimaksut, kouluttajien palkkiot, päivärahat ja mahdollisten sijaisten palkat. Kustannuksiin ei lasketa täydennyskoulutukseen osallistuvan henkilöstön koulutusajan palkkoja.
Vaikka täydennyskoulutuksen lakisääteinen tilastointivelvollisuus koskee vain terveydenhuollon henkilöstöä, tulisi kaikkien henkilöstöryhmien osallistumista henkilöstökoulutukseen suunnitella ja seurata samalla lailla osana hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja strategista johtamista.
3
Täydennyskoulutuksen laatusuositus
STM:n täydennyskoulutuksen laatusuosituksessa on tietoja koulutuksen suunnittelusta, toteutuksesta ja arvioinnista. Suositus keskittyy nimenomaan siihen täydennyskoulutukseen, jonka tarkoituksena on pitää henkilöstön tiedot ja taidot eli ammatinhallinta kehityksen tasalla niiden työtehtävien hoidossa, jotka liittyvät toimeen tai ammattiasemaan.
Suositus sisältää myös esimerkkejä täydennyskoulutuksen hyvistä käytännöistä sekä mm. neuvoja koulutuksen rahoittamiseksi. Erityisesti suosituksessa kiinnitetään huomiota perusterveydenhuoltoon sekä alueelliseen ja seudulliseen koulutusyhteistyöhön.
3.1 Koulutuksen tavoitteet ja sisältö
Täydennyskoulutus on suosituksessa täsmennetty ammattia tukevaksi, suunnitelmalliseksi, tarvelähtöiseksi lyhyt- ja pitkäkestoiseksi koulutukseksi, jonka avulla saavutettu osaaminen näkyy parannuksina asiakas- ja potilastyössä.
Täydennyskoulutuksen lähtökohtana on palvelutuotannon tarve ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden lakisääteinen velvollisuus ylläpitää ja kehittää ammattitaitoaan. Tavoitteena on terveydenhuollon henkilöstön ammattitaidon ylläpitäminen, kehittäminen ja syventäminen organisaation perustehtävään ja toiminnan kehittämiseen perustuen.
Hoito- ja palveluketjujen toiminta ja työyhteisöjen kehittäminen edellyttävät täydennyskoulutuksen järjestämistä työpaikoilla myös koko henkilöstölle. Moniammatillisella koulutuksella tuetaan eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä sekä organisaation tavoitteisiin ja toimintalinjauksiin sitoutumista.
3.2 Koulutustarpeen arviointi
Täydennyskoulutustarpeen arviointi perustuu organisaation visiosta ja strategioista johdettuihin osaamistarpeisiin. Osaamisen kehittämisen lähtökohtana on kehitysstrategia, joka perustuu organisaation vision pohjalta luotuun osaamisen kuvaukseen ja nykyisen osaamisen arviointiin. Näitä osaamiskartoituksia voidaan käyttää kehityskeskusteluissa, joissa sovitaan täydennyskoulutuksesta.
Suosituksessa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, että organisaatioilla on täydennyskoulutusta koskeva suunnitelma, sekä että koulutuksen vaikutuksia arvioidaan. Täydennyskoulutuksen seurannan tulisi olla osa henkilöstöraporttia. Koulutuksen vaikutuksia voidaan arvioida mm. tasapainotetun mittariston avulla.
3.3 Alueellinen yhteistyö
Alueellisen täydennyskoulutuksen tarkoituksena on parantaa erikoissairaanhoidon, perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon alueellista yhteistyötä, saumattomia palveluketjuja sekä edistää kansallisiin hoitosuosituksiin perustuvien hoito-ohjelmien toimeenpanoa.
Alueellista yhteistyötä voidaan hyödyntää täydennyskoulutuksen suunnittelussa, järjestämisessä, arvioinnissa ja kehittämisessä, koulutusyksikköjen yhteistyön edistämisessä sekä koulutustarpeen arvioinnissa ja ennakoinnissa.
4
Luettelo terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutusta koskevasta lainsäädännöstä ja suosituksista
- Laki kansanterveyslain muuttamisesta 992/2003
- Laki erikoissairaanhoitolain muuttamisesta 993/2003
- Hallituksen esitys 65/2003 ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintö 14/2003
- STM:n asetus terveydenhuollon henkilöstön täydennyskoulutuksesta 1194/2003
- Terveydenhuollon täydennyskoulutuksen laatusuositus, STM:n oppaita 2004:3
- STM:n Kuntatiedote 19.12.2003 19/2003
- Valtioneuvoston periaatepäätös 11.4.2002 terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi
- Laki terveydenhuollon ammattihenkilöistä 18 §
- Työterveyshuoltolaki 5 §
- Kunnallinen henkilökoulutusta koskeva suositussopimus, Yhteistoiminta ja työelämän kehittäminen, Kunnallinen työmarkkinalaitos, 2003
- Kunta-alan henkilöstöraporttisuositus, KT:n yleiskirje 10/2004.
KUNNALLINEN TYÖMARKKINALAITOS
Työmarkkinajohtaja Jouni Ekuri
Neuvottelupäällikkö Ulla-Riitta Parikka
