På svenska
Uutinen

KT-lehti on ilmestynyt – teemana talous

Tuoreessa KT-lehdessä keskitytään kuntien ja hyvinvointialueiden talouteen. Kerromme esimerkiksi, miten Pirkanmaan hyvinvointialueella ja Jyväskylän kaupungissa on onnistuttu tekemään järkeviä säästöjä ja Sotkamossa on poistettu jonot terveyskeskukseen.

KT-lehden 2/2025 kansi ja sisältöä.

Pirkanmaalla säästöistä on seurannut myös hyvää

Sote-uudistus ja kiristynyt rahoitus ovat koetelleet hyvinvointialueita. Pirhan HR-johtaja Aija Tuimala kertoo, että Pirkanmaalla säästöjä ja sopeutuksia on kuitenkin onnistuttu kääntämään kustannustehokkaiksi uudistuksiksi ja entistä paremmiksi palveluiksi.

Sotkamon omahoitajamalli poisti jonot

Sotkamon terveyskeskuksessa ei ole ollut jonoa sitten vuoden 2020. Silloin kunnassa otettiin käyttöön omahoitajamalli.

Jyväskylässä asukkaat otettiin mukaan ideoimaan säästöjä

Jyväskylän kaupunki otti työntekijät, asukkaat ja järjestöt mukaan talouden suunnitteluun ja kysyi, mistä kaupunki voisi säästää. Kun kysytään oikeita asioita, saadaan säästöjä, sanoo talousjohtaja Vesa Voutilainen.

 

Lue lisää