Avaintan jäsenet ovat jo nyt tervetulleita KT:n jäseniksi
Yritys voi olla yhtä aikaa sekä KT:n että Avaintan jäsen. Yrityksen ei siis tarvitse erota Avaintan jäsenyydestä ennen kuin se liittyy KT:n jäseneksi.
KT suosittelee, että Avaintan jäsenyritykset liittyvät KT:n jäseneksi heti, kun omassa organisaatiossa on päätetty asiasta.
Tavoitteena on, että kaikki Avaintan KT-jäsenkelpoiset eli kuntien ja hyvinvointialueiden omistamat yritykset liittyisivät KT:n yritysjäseniksi.
Miksi yrityksen kannattaa olla KT:n jäsen?
Kun yritys liittyy KT:n jäseneksi, se saa käyttöönsä KT:n monipuoliset palvelut. Yritys myös pääsee mukaan sinne, missä työmarkkinoiden pelisäännöistä oikeasti päätetään.
KT neuvottelee valtakunnalliset virka- ja työehtosopimukset ja kehittää työelämää.
Olemme työmarkkinakeskusjärjestö, joten edustamme työnantajia sekä valtakunnallisissa työmarkkinaneuvotteluissa että kolmikantayhteistyössä.
KT palvelee yritysjäseniä monipuolisesti
Yritysjäsenet saavat myös käyttöönsä KT:n laajan asiantuntijajoukon tarjoamaa korkeatasoista neuvontaa, koulutusta ja keskusjärjestötasoista edunvalvontaa.
Yritykset saavat muun muassa tukea yhtiöittämiseen ja liikkeenluovutuksiin sekä pääsyn laajaan työelämän kehittämistoimintaan ja verkostoihin.
KT tarjoaa asiantuntevaa viestintää ja materiaalia työnantajatoiminnan tueksi.