På svenska
UKK
KVTES
OVTES

Voidaanko varhaiskasvatuksen työvuoroluetteloa "hienosäätää" sen tiedoksi antamisen jälkeen?

Työehtosopimus ei tunne käsitettä "hienosäätö". Päiväkodeissa käsitteellä hienosäätö tarkoitetaan ajallisesti vähäisiä työvuoroluettelon muutoksia. Hienosäätöön sovelletaan KVTESin III luvun 28 §:n mukaisia työvuoroluettelon muuttamista koskevia sopimusmääräyksiä. 

KVTESin III luvun 28 §:n mukaan työvuoroluettelon tiedoksi antamisen jälkeen työvuoroluetteloa saa muuttaa vain viranhaltijan tai työntekijän suostumuksella tai perustellusta syystä. Perustellun syyn olemassaolo harkitaan kussakin tapauksessa erikseen. 

Viranhaltijan tai työntekijän suostumuksella työvuoroluetteloa voidaan aina muuttaa. Mikäli muutoksesta ei päästä yksimielisyyteen, tulisi työvuoroluetteloon tehdä vain ne muutokset, jotka ovat toiminnan kannalta välttämättömiä. 

Toiminnan kannalta voi olla välttämätöntä muuttaa työntekijän työvuoroa, jos jonkun lapsen varhaiskasvatuksen tarve muuttuu sellaiseksi, että päiväkodilla ei tuona ajankohtana muuten olisi kasvatusvastuullista henkilökuntaa paikalla. Työntekijän jo saavuttua työvuoroonsa työvuoroa ei kuitenkaan voida muuttaa ilman työntekijän suostumusta.

Kysymys koskee OVTESin osio G:n ja KVTESin liitteen 5 päiväkodin henkilöstöä.

Tämän kysymyksen ja siihen annetun vastauksen ovat tehneet KT, Sote ry, JAU ry ja JUKO ry yhdessä.