På svenska
SOTE-sopimus
SOTE-sopimus 2022–2025, voimassa 1.2.2024 lukien

Liite 6 Neuvotteluosapuolten suositus SOTE-sopimuksen palkkatilastoinnin edistämiseksi

Tilastotunnuksen käyttö palkkahinnoittelun ulkopuolisten tehtävien merkitsemiseksi SOTE-sopimuksessa

Jokaiselle palkkahinnoittelun ulkopuoliselle työntekijälle/viranhaltijalle suositellaan ilmoitettavan tehtävien mukaan määräytyvä tilastotunnus. Tilastotunnuksen tarkoitus on helpottaa näiden työntekijöiden/viranhaltijoiden ryhmittelyä.

Tilastotunnus ei tarkoita, että ko. työntekijät/viranhaltijat muodostavat oman palkkahinnoittelukohdan, vaan kyse on edelleen palkkahinnoittelun ulkopuolisista työntekijöistä/viranhaltijoista. Tilastotunnuksen käyttö ei myöskään tarkoita sitä, että nämä ammattiryhmät olisivat mukana henkilökohtaisen lisän vähimmäismäärän liitekohtaisessa tarkastelussa (SOTE-sopimus II luku palkkaus 11 § 7 momentti).

Tilastotunnus laitetaan palkanlaskentajärjestelmissä samaan kohtaan kuin palkkahinnoittelutunnus. Tilastokeskus kerää vuosittain kunta- ja hyvinvointialan palkkatilaston (ns. lokakuun tilaston), johon työnantaja jatkossa ilmoittaa palkkahinnoittelutunnusten lisäksi myös palkkahinnoittelun ulkopuolisten työntekijöiden/viranhaltijoiden tilastotunnukset.

Palkkahinnoitteluliitteiden 1–2 soveltamisalakohdissa on kuvattu, mitkä tehtävät ovat ko. palkkahinnoitteluliitteen ulkopuolisia tehtäviä. Tätä määrittelyä käytetään hyödyksi tilastotunnuksen muodostamisessa.

Palkkahinnoittelun ulkopuolisten työntekijöiden/viranhaltijoiden tilastotunnukset SOTE-sopimuksen palkkahinnoitteluliitteissä 1–5

S1999999    Liitteen 1 palkkahinnoittelun ulkopuolinen tehtävä
S2999999    Liitteen 2 palkkahinnoittelun ulkopuolinen tehtävä
S3999999    Liitteen 3 palkkahinnoittelun ulkopuolinen tehtävä
S4999999    Liitteen 4 palkkahinnoittelun ulkopuolinen tehtävä
S5999999    Liitteen 5 palkkahinnoittelun ulkopuolinen tehtävä

Jos tehtävää ei voida sijoittaa em. SOTE-sopimuksen palkkahinnoitteluliitteiden 1–5 palkkahinnoittelun ulkopuoliseksi tehtäväksi, käytetään tilastotunnusta

S9999999    Muu palkkahinnoittelun ulkopuolinen tehtävä

SOTE-sopimuksen palkkausluvun 17 §:n mukaiset tehtävät merkitään seuraavilla tilastotunnuksilla

SOTETAE1    SOTE-sopimuksen 17 §:n mukainen työnantajan edustaja, palkkarakenne palkkausluvun 9 § – 16 § mukainen
SOTETAE2    SOTE-sopimuksen 17 §:n mukainen työnantajan edustaja, kokonaispalkka