På svenska
OVTES
Osio C Liite 7 Sosiaali- ja terveysalan oppilaitos

III Viranhaltijoiden työaika

4 § Työaika

1 mom.

Työaika on kokonaistyöaika, joka on soveltuvin osin oppilaitoksen toiminnalliset vaatimukset huomioon ottava toimistotyöaika.

2 mom.

Opettajan tehtävistä on osa sellaisia, joiden tekeminen toimistotyöajan puitteissa on vaikeaa, sekä osa sellaisia, jotka voidaan tarkoituksenmukaisemmin tehdä muualla kuin työpaikalla. Lisäksi työmäärä vaihtelee lukuvuoden eri aikoina huomattavasti. Näistä syistä työaika muodostuu joustavaksi lukuvuoden eri aikoina ja päivittäinkin poiketen tältä osin toimistotyössä noudatettavasta työajasta.

3 mom. 

Opettajan työajan jakaantumisesta opetus- ja muuhun työhön päätetään paikallisesti kuitenkin siten, että muuhun kuin opetustyöhön on varattava vähintään 776 tuntia vuodessa.


Pöytäkirjamerkintä

Lukuvuosikohtaisesta työajan jakaantumisesta voidaan paikallisten tarpeiden niin vaatiessa poiketa siten, että työajan jakaantuminen toteutuu 2 ja 3 momentin mukaiseksi kahden vuoden tasoittumisjaksolla.


4 mom.

Ennen työvuoden alkua on opettajalle vahvistettava työaikasuunnitelma, joka sisältää opetus- ja ohjaustyön määrän sekä työnantajan määräämät muut tehtävät. Työsuunnitelman toteutumista seurataan säännöllisesti.


Soveltamisohje

Mikäli työkauden aikana on tarpeen muuttaa vahvistettua työaikasuunnitelmaa, voidaan opettajalle määrättyjä töitä ja tehtäviä poistaa tai vaihtaa. Työaikasuunnitelmaa muutetaan myös silloin, kun opettajalle määrätään lisätehtäviä tai -työtä.


5 mom.

Jos työnantaja on määrännyt opettajan työaikasuunnitelmassa vuotuisen työajan yli tämän pykälän 1 momentin mukaisen työajan ja, mikäli opettajan työaika ei tasoitu korkeintaan kahden vuoden tasoittumisjaksolla, lisätyöstä maksetaan varsinaiseen palkkaan kuulumaton palkkio. Palkkio on lisätyömääräyksen työtunnilta varsinainen palkka jaettuna luvulla 152.

Työnantaja voi halutessaan antaa edellä mainitun lisätyökorvauksen vastaavana vapaana seuraavalla työkaudella.


Soveltamisohje

Ylityskorvauksen maksaminen edellyttää, että työnantaja on antanut lisätyömääräyksen. Lisätyömääräys annetaan työaikasuunnitelmaa muuttamalla.


5 § Vuosiloma

Opettajan vuosiloma määräytyy OVTES:n osion A 33 §:n 1 momentin mukaan.