På svenska
Uutinen

Käytännönläheistä tietoa työkyvyn tukemisesta pienille työpaikoille

Suomi.fi-verkkosivustolla on julkaistu opas, joka auttaa etenkin pieniä työpaikkoja tukemaan työntekijöidensä työkykyä. KT on osallistunut oppaan suunnitteluun, ja siinä on otettu huomioon myös julkisen alan erityispiirteet.

Pienten työnantajien on usein vaikea löytää omaan tilanteeseensa soveltuvaa tietoa työkyvyn tukemisesta, vaikka aihetta on tutkittu paljon. Pienillä työnpaikoilla ei ole välttämättä omaa henkilöstöhallintoa eikä riittävää osaamista tai vakiintuneita toimintatapoja työkyvyn tukemiseen.

Johdolla ja esihenkilöillä on keskeinen rooli työkyvyn tukemisessa, mutta pienissä organisaatioissa heillä on paljon vastuita ja työkykyasioihin perehtymiseen voi jäädä vain vähän aikaa. Toisaalta hyvää työkykyjohtamista tarvitaan erityisen paljon juuri pienissä organisaatioissa, sillä niissä jo yhdenkin työntekijän pidempi poissaolo voi vaikeuttaa toimintaa. Hyvä työkykyjohtaminen vähentää sairauspoissaoloja ja niistä aiheutuvia kustannuksia sekä hillitsee työntekijöiden vaihtuvuutta.

KT:n työelämän kehittämisen asiantuntija Marjaana Walldén suosittelee opasta esimerkiksi pienille kunnille ja kunta- ja hyvinvointialan yrityksille.

– Oppaassa on pyritty huomioimaan myös julkisen alan erityispiirteet, ja KT on ollut mukana oppaan suunnittelussa, Walldén kertoo.

Pienten työpaikkojen johto ja esihenkilöt tarvitsevat työkaluja jaksamisen ja mielenterveyden tukemiseen

Työkyvyn tukeminen työpaikalla -opas antaa tiiviin ja käytännönläheisen kokonaiskuvan työkykyyn vaikuttavista tekijöistä sekä keinoista johtaa ja tukea työkykyä työpaikalla. Se kokoaa keskeiset tietolähteet ja työvälineet helposti saataville Suomi.fi-sivustolle.

Suomi.fin Työkyvyn tukeminen työpaikalla -opas sisältää tietoa siitä,

  • mitä työkyky on ja mitkä asiat siihen vaikuttavat
  • miten työkykyä edistetään työpaikan arjessa
  • mitkä ovat johdon, esihenkilöiden ja työntekijöiden roolit ja vastuut
  • miten työkyvyssä tapahtuneet muutokset voi havaita ajoissa ja miten niihin kannattaa reagoida
  • miten työkyvyn toimintamalli ja muut lakisääteiset suunnitelmat laaditaan
  • mitkä ovat työnantajan lakisääteiset velvollisuudet työkyvyn tukemisessa.


Työkyvyn tukeminen työpaikalla -opas on suunniteltu laajan asiantuntijajoukon kanssa osana EU:n rahoittamaa Suomen kestävän kasvun ohjelmaa. Oppaan on toteuttanut Digi- ja väestötietovirasto sosiaali- ja terveysministeriön ohjauksessa. Työterveyslaitos on toiminut projektin asiantuntijana. Lisäksi oppaan suunnitteluun on osallistunut laaja joukko asiantuntijoita valtiolta ja järjestöistä.

Muualla verkossa

Marjaana Walldén

työelämän kehittämisen asiantuntija
Puhelin:
+358 9 771 2271
Matkapuhelin:
+358 40 059 6136
Sähköposti:
Marjaana.Wallden@kt.fi
Organisaatio:
Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT