På svenska
LS
III Työaika

Säännöllisen työajan määräykset

2 § Säännöllinen työaika

1 mom. Määräyksen soveltamisrajoitus

Tämän pykälän määräystä ei sovelleta liitteen 5 praktikkoeläinlääkäreihin.

2 mom. Täysi säännöllinen työaika

Sopimuksen piiriin kuuluvien säännöllinen työaika on 38 tuntia 15 minuuttia viikossa tai keskimäärin em. tuntimäärä viikossa työaikajaksossa, jonka aikana säännöllinen työaika ennalta laaditun työvuoroluettelon mukaan tasoittuu em. viikkotuntimäärään. Tasoittumisjakson enimmäispituus on 52 viikkoa.

3 mom. Arkipyhän sisältävän työviikon tai työaikajakson säännöllinen työaika

Pitkäperjantain, toisen pääsiäispäivän, helatorstain ja juhannusaaton sisältävillä sekä niillä viikoilla tai työaikajaksoilla, joilla uudenvuodenpäivä, loppiainen, vapunpäivä, itsenäisyyspäivä, jouluaatto, joulupäivä tai tapaninpäivä sattuu muuksi päiväksi kuin lauantaiksi tai sunnuntaiksi, työviikon tai työaikajakson säännöllinen työaika on 7 tuntia 39 minuuttia lyhyempi tai, mikäli samalle työaikajaksolle sattuu kaksi tai useampi edellä mainituista arkipyhistä, kutakin yllämainittua arkipyhää kohden em. tuntimäärää lyhyempi.

Osa-aikatyöaikaa lyhennetään tällaisella työviikolla/työaikajaksolla kutakin työaikaa lyhentävää arkipyhää kohti vastaavalla osuudella em. 7 tunnista 39 minuutista kuin viranhaltijan/työntekijän osa-aikatyöaika on 2 momentin mukaisesta työajasta.

Tätä momenttia ei sovelleta, jos palvelussuhde ei kestä yhtään täyttä 2 momentissa tarkoitettua työviikkoa/työaikajaksoa.

4 mom. Lääkärien ja hammaslääkärien sekä muiden kuin praktikkoeläinlääkärien säännöllinen työaika keskeytyneellä työviikolla/työaikajaksolla

Mikäli työviikko tai työaikajakso keskeytyy virkasuhteen/työsuhteen alkamisen tai päättymisen, vuosiloman, lomarahavapaan, virka-/työvapaan, kursseihin osallistumisen (virka-/työvapaa tai virkamatkamääräys) tai päivystysvapaan johdosta, määräytyy säännöllinen työaika seuraavasti:

  1. Kun keskeytys ei ole ollut tiedossa työvuoroluetteloa laadittaessa, lyhenee säännöllinen työaika sillä tuntimäärällä, joka oli merkitty työvuoroluetteloon keskeytyspäivien ajaksi.
     
  2. Kun keskeytys on ollut tiedossa työvuoroluetteloa laadittaessa, säännöllinen työaika lyhenee keskeytyspäivää kohden 7 tunnilla 39 minuutilla edellyttäen, että keskeytyspäivä olisi muutoin ollut viikossa työpäivä. Osa-aikaisella viranhaltijalla/työntekijällä säännöllinen työaika lyhenee keskeytyspäivää kohden vastaavalla osuudella kuin viranhaltijan/työntekijän osa-aikatyöaika on 2 momentin mukaisesta työajasta.

Soveltamisohje

Mikäli keskeytys on tiedossa työvuoroluetteloa laadittaessa, katsotaan työpäiviksi maanantai–perjantai riippumatta siitä, miten viranhaltija/työntekijä muuten työskentelee. Keskeytysaikaan sisältyvä arkipyhä katsotaan työpäiväksi, jolloin säännöllistä työaikaa ei lyhennetä 3 momentin mukaisella arkipyhälyhennyksellä. Arkipyhä lyhentää säännöllistä työaikaa 3 momentin mukaisesti silloin, kun se on keskeytyksen ulkopuolella.

Päivystysvapaalla tarkoitetaan 11 §:ssä tarkoitettujen päivystyskorvausten vapaa-aikakorvausta.

Mikäli koulutus tai kursseille osallistuminen on työajaksi luettavaa aikaa, se ei aiheuta 4 mom. mukaista keskeytystä.

Ks. lisäksi työvuoroluettelon suunnittelusta työaikaluvun soveltamisohjeliite.


Esimerkki 1

Terveyskeskuksen lääkärin/hammaslääkärin työvuoroluettelo laaditaan kolmen viikon työaikajaksoksi, jonka ensimmäiseen viikkoon sisältyy pitkäperjantai. Hän on vuosilomalla/virka-/työvapaalla koko ensimmäisen viikon ja päivystysvapaalla toisen pääsiäispäivän sisältävällä viikolla tiistain ja keskiviikon.

Kolmen viikon säännöllinen työaika on 114 tuntia 45 minuuttia – 38 tuntia 15 minuuttia (vuosilomaviikko) – 7 tuntia 39 minuuttia (toinen pääsiäispäivä) – 15 t  18 minuuttia (7 t 39 min + 7 t 39 min, päivystysvapaapäivät, jotka muutoin olisivat olleet työpäiviä) = 53 tuntia 33 minuuttia.


Esimerkki 2

  • Osa-aikainen (työaika 90 t / 3 vk) on kolmen viikon työaikajaksossa yhden viikon virka-/työvapaalla. Jakson säännöllistä työaikaa alennetaan virka-/työvapaata vastaavasti eli 60 tuntiin.
     
  • Osa-aikainen on vuosilomalla osan viikkoa. Jakson säännöllistä työaikaa alennetaan vuosiloma-aikaa vastaavasti. Jos osa-aikatyötä tekevä työskentelee esimerkiksi vain 2–3 päivänä viikossa, pyritään vuosiloma antamaan mahdollisuuksien mukaan täysinä viikkoina.
     
  • Osa-aikainen sairastuu yllättäen. Jakson säännöllinen työaika alenee sairastumispäiville merkittyjä tunteja vastaavasti.
     
  • Osa-aikaisella on keskeytyneellä työaikajaksolla arkipyhä. Jakson säännöllistä työaikaa alennetaan keskeytystä vastaavasti sekä suhteutetun arkipyhälyhennyksen määrällä.

Esimerkki 3

Osa-aikaisen viranhaltijan/työntekijän säännöllinen työaika on 3 viikon työaikajaksossa 90 tuntia (keskimäärin 30 tuntia viikossa = 78,43 % täydestä työajasta)1 . Hän on ennalta tiedetysti vuosilomalla ensimmäisen viikon2 ja kaksi päivää toisella viikolla3. Kolmannen viikon perjantaina hän sairastuu yllättäen, jolloin hänellä olisi ollut 6 tunnin työvuoro 4.

Työaikajakson säännöllinen työaika on 90  t1 – 30 t2 – 6 t3 – 6 t3 – 6 t4 = 42 t, joka on samalla lisätyöraja. Työaikajakson säännöllinen työaika ja lisätyöraja lasketaan seuraavasti: (78,43 % ((3 x 38 t 15 min)1 – 38 t 15 min2 – 7 t 39 min3  – 7 t 39 min3 )) – 6 t4 = 42 t.


5 mom. Säännöllisen työajan sijoittelu sopimuskaudella 1.5.2022–30.4.2025

Työnantaja päättää säännöllisen työajan tarkoituksenmukaisesta sijoittelusta arkipäiville maanantaista torstaihin klo 7.30–20.00 ja perjantaina klo 7.30–18.00, siten kuin palvelujen saatavuus, resurssien parempi hyödyntäminen tms. syy tätä edellyttää.

Kun työnantaja valmistelee tai aikoo muuttaa säännöllisen työajan järjestelyjä, työnantajan edustajan on käytävä läpi yhdessä luottamusmiehen kanssa yksikön/klinikan resurssitilanne, työjärjestelyt ym. asiaan vaikuttavat seikat, ja varattava luottamusmiehelle tilaisuus esittää mielipiteensä.


Soveltamisohje

Määräystä sovelletaan liitteiden 1–4 piirissä oleviin lääkäreihin ja hammaslääkäreihin.

Päivystys ja kiirevastaanotto eivät ole tässä pykälässä tarkoitettua työtä.

Työaikajärjestelyjen lähtökohtana on aina toiminnan vaatimukset ja palvelujen mitoittaminen vastaamaan tarvetta. Viranhaltijoiden ja työntekijöiden työaikojen sijoittelussa on huomioitava myös muun tarvittavan henkilöstön työaikojen ja tukipalvelujen yhteensovittaminen ja käytettävissä olevat muut resurssit (esimerkiksi tilat ja laitteet). Palvelujen tarve voi muuttua ja vaikuttaa myös säännöllisen työajan järjestämistapoihin.

Säännöllinen työaika pyritään yleensä sijoittamaan mahdollisimman tasaisesti työviikon tai työaikajakson eri työpäiville, jollei toiminta tai viranhaltijan/työntekijän työajan ja vapaa-ajan suhde muuta edellytä.

Päivittäistä säännöllistä työaikaa ei ole sopimuksessa määrätty. Työpäivien määrä voi vaihdella eri viikoilla. Jollei toimintojen luonne muuta vaadi, viranhaltijan/työntekijän säännöllinen työaika sijoitetaan viidelle työpäivälle viikossa.

Osa-aikatyötä tekeville työnantaja on voinut hyväksyä työajan sijoittelusta erilaisia työaika- ja vapaajaksoja. Tällöin työaikajakson tulee olla riittävän pitkä keskimääräisen työajan tasaamiseksi.

Viranhaltijalla on säännöllisen työajan järjestelystä riippumatta päivystysvelvollisuus.