Näyttelijät
Liite 8 Suositus näyttelijöiden edustuksesta teatterin hallinnossa ja neuvottelukunnassa

II Neuvottelukunta

8 § Tehtävät

Teatterissa toimii neuvottelukunta, jonka tehtävänä on edistää teatterin luovaa työtä sekä osallistua työn suunnitteluun.

9 § Kokoonpano

Neuvottelukunnassa on teatteriin työsuhteessa olevan johdon, näyttelijäkunnan sekä mahdollisesti muiden teatterin työntekijäryhmien keskuudestaan valitsemia edustajia. Neuvottelukuntaan voi kuulua myös 2 §:ssä mainitun viranomaisen edustaja, mikäli neuvottelukunta yksimielisesti niin päättää.

Neuvottelukunta valitaan vuodeksi kerrallaan.

Neuvottelukunta valitsee itselleen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan vuorovuosin teatterin johdon ja henkilökunnan edustajista sekä ottaa sihteerin, jonka tulee olla työsuhteessa teatteriin.

Neuvottelukunta valitsee tarvittaessa taiteellisen jaoston sekä mahdollisesti muita jaostoja.

10 § Kokoontuminen

Neuvottelukunta kokoontuu puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtajan kutsusta vähintään neljä kertaa vuodessa ja muulloinkin, jos vähintään puolet neuvottelukunnan jäsenistä niin vaatii.

11 § Järjestelyryhmä

Teatterissa toimii teatterin johdon edustajan puheenjohdolla ns. järjestelyryhmä, joka käsittelee teatterin tuotantoon liittyviä käytännön asioita.

12 § Yhteinen kokous

Edellä 2 §:ssä mainittu viranomainen ja teatterin koko henkilökunta kokoontuvat kerran näytäntökauden aikana teatterin työajalla keskustelemaan yhdessä teatterin toimintaan liittyvistä asioista.

13 § Suositussopimuksen voimassaolo

Tämä suositussopimus on voimassa niin kuin kunnallinen näyttelijöiden työehtosopimus.