Näyttelijät
II Luku Palkkaus

Muut lisät

15 § Kannustuslisä

Näyttelijälle maksetaan kannustuslisänä määräaikaisesti tai toistaiseksi palkkaus 1–4 %:lla peruspalkasta korotettuna, mikäli työnantaja harkitsee lisän suorittamisen työtehtävissä osoitetun erityisen ammattitaidon, ahkeruuden, pätevyyden lisääntymisen tai muun erityisen syyn vuoksi perustelluksi. Tämän kannustuslisän myöntämiseen saadaan käyttää enintään 0,4 % teatterin kuukausipalkkaisten näyttelijöiden palkkojen yhteismäärästä.


Soveltamisohje

Kannustuslisä maksetaan näyttelijälle vuosiloman ajalta sekä työloman ajalta siltä osin kuin yhdessä tai useammassa erässä myönnetty yhtäjaksoinen työloma ei ylitä 30 kalenteripäivää.


16 § Rasitelisä

  1. Alueellista toimintaa harjoittavan teatterin toimeenpanemalle kiertueelle osallistuvalle näyttelijälle maksetaan rasitelisänä 45,99 euroa (1.5.2018) ja 46,45 € (1.4.2019) kultakin matkavuorokaudelta.
  2. Rasitelisä maksetaan kalenterikuukausittain kiertueelle osallistumista seuraavan kuukauden aikana.

Soveltamisohje

Näyttelijälle, joka on ollut 31.8.2004 teatterin palveluksessa ja jolla on ollut tuolloin oikeus työehtosopimuksen 2003–2004 17 §:n 3 kohdan rasitelisään, maksetaan lisän sijasta
40,82 euron suuruista henkilökohtaista lisää 1.9.2004 lukien. Lisä poistuu tai pienenee palkan tarkistuksia vastaavasti.


17 § Paikkauskorvaus

Korvauksesta, joka maksetaan näyttelijälle tämän joutuessa asettumaan toisen näyttelijän tilalle ja oppimaan uuden roolin poikkeuksellisen nopeasti, on määrätty paikkausohjesäännössä (liite 4).

18 § Varsinainen palkka

Varsinaiseen palkkaan kuuluvat seuraavat palkanosat:

  1. tehtäväkohtainen palkka (10–11 §)
  2. henkilökohtainen palkka (12–13 §, 13 a §)

Soveltamisohje

Varsinaisen palkan käsitettä tarvitaan maksettaessa mm. vuosiloma-ajan sekä sairaus- ja äitiysvapaan palkkaa.