Lausunto 24/10/2015 10.2.2015 Kuulemistilaisuus keskiviikkona 11.2.2015 HE 354/2014 esitykseksi laiksi sosiaalihuollon ammattihenkilöistä KT nostaa keskeisimpänä huomionaan esille sen, että käsillä oleva luonnos sosiaalihuollon ammattihenkilöistä ei toteuta KT:n näkemyksen mukaan hallituksen päätöksessä edellytettyä henkilöstönormien ja kelpoisuusehtojen väljentämistä ja sitä kautta tavoiteltavia kustannussäästöjä ja henkilöstön saatavuuden turvaamista. KT päinvastoin näkee, että lakiluonnos voi tietyiltä osin jopa tiukentaa kelpoisuusehtoja ja vaikeuttaa henkilöstön saatavuutta sekä lisää valvontaa merkittävästi.
Lausunto 7/10/2015 30.1.2015 KT Kuntatyönantajien (KT) lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi erityisesti taloudellisten vaikutusten osalta Säädettävällä lainsäädännöllä on merkittävä vaikutus kunnallisiin palvelussuhteisiin sosiaali- ja terveydenhuollossa. Esitykset mahdollistavat sen, että KT:n ja kunta-alan pääsopijajärjestöjen työ- ja virkaehtosopimuksilla työrauha saadaan kattavasti koko kunnalliselle sote-alalle. Kuntayksiköiden kustannusten kasvun taittamisen ja tuottavuuden näkökulmasta on ensisijaisen tärkeää, että palvelussuhdeturvaa ei tule lopulliseen lakiin. KT:n mukaan voimaanpanolaissa ei ole tarpeen erikseen säätää myöskään henkilöstön eläketurvan järjestämisestä. Lainsäädäntöön on sen sijaan kirjattava, että työnantajayhteenliittymistä johtuvat palkkaerot ovat hyväksyttävä syy erisuuruisille tehtäväkohtaisille palkoille samasta tehtävästä.
Lausunto 6/10/2015 27.1.2015 KT Kuntatyönantajien (KT) lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi KT katsoo, että sote-lakiluonnos antaa hyvät edellytykset kunta-alan omalle palvelutuotannolle ja mahdollistaa työrauhan koko julkiselle sote-alalle. On myös ensisijaisen tärkeää, että palvelussuhdeturvaa ei kirjata lopulliseen lakiin. KT kiinnittää huomiota ns. voimaanpanolain 8 §:n mukaisen siirtyvän henkilöstön määritelmän laajuuteen ja huomauttaa, että voimaanpanolain aikataulu jättää yhteistoimintamenettelyjen käymiselle erittäin lyhyen ajan. Lainsäädäntöön on kirjattava, että työnantajayhteenliittymistä johtuvat palkkaerot ovat hyväksyttävä syy erisuuruisille tehtäväkohtaisille palkoille samasta tehtävästä.
Lausunto 220/10/2014 12.1.2015 Lausunto hallituksen esityksestä metropolihallintoa koskevaksi lainsäädännöksi Metropolihallinnosta muodostuu uusi noin 500 henkilön työnantaja. KT Kuntatyönantajat muistuttaa, että työnantajamuutostilanteet aiheuttavat aina usealle vuodelle ulottuvan palkkojen ja muiden palvelussuhteen ehtojen harmonisointitarpeen. Jos lainsäädännöllä ei ohjata palvelussuhteiden ehtojen harmonisointia, aiheutuu metropolihallinnon muodostamisesta merkittäviä ylimääräisiä ja tarpeettomia henkilöstökustannuksia. Lainsäädäntöön on kirjattava, että työnantajayhteenliittymistä johtuvat palkkaerot ovat hyväksyttävä syy erisuuruisille tehtäväkohtaisille palkoille samasta tehtävästä, ja lainsäädäntöteitse on annettava mahdollisuus varata harmonisointiin riittävästi aikaa.
Tiedote 8.11.2024 KT:n toimitusjohtajan valinnasta tiedotetaan maanantaina Toimitusjohtajan valitsee KT:n hallitus. Hakijoita oli 23.
Tiedote 11.4.2024 Hyvinvointi- ja sivistysalan työnantajajärjestöt: Aikuiskoulutustuen korvaajiksi ehdotetut keinot ovat jäämässä laihoiksi Työnantajajärjestöt katsovat, että hallituksen työryhmä ei esitä aikuiskoulutustuelle todellisia vaihtoehtoja niille aloille, jotka sitä eniten käyttävät. Tuen lakkautus ilman korvaavaa järjestelmää voi pahentaa kriittisesti sote-, kasvatus- ja opetusalan jo ennestään vakavaa työvoimapulaa.
Tiedote 8.3.2024 KT kannattaa yhä neuvotteluja työmarkkinamallista Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT pitää äärimmäisen tärkeänä, että työmarkkinamallista sovitaan työmarkkinaosapuolten kesken.
Blogi 6.2.2024 Työnantajan on puututtava organisaation ulkopuolelta tulevaan häirintään Häirinnän ja epäasiallisen kohtelun tilanteet työpaikalla kuluttavat voimavaroja ja vaikuttavat haitallisesti organisaation toimintaan, työilmapiiriin ja työnantajamaineeseen. Tilanteet voivat pitkittyessään aiheuttaa työkyvyttömyyttä ja sitä kautta tuottavuuden ja tuloksellisuuden laskua, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan. On kaikkien etu, että häirintään puututaan. Puutuminen on myös työnantajan lakisääteinen velvollisuus.
Tiedote 19.10.2023 EK, KT, SAK, Akava ja STTK aloittavat keskinäiset eläkeuudistusneuvottelut EK, KT, SAK, Akava ja STTK aloittavat maan hallituksen pyynnöstä keskinäiset neuvottelut eläkeuudistuksesta. Järjestöjen tavoitteena on laatia yhteinen ehdotus valtiovallalle uudistuksen toteuttamisesta tammikuun 2025 loppuun mennessä.
Tiedote 11.9.2023 Työmarkkinakeskusjärjestöjen kannanotto työttömyysvakuutusmaksuista pääministeri Petteri Orpon hallitukselle Hallitus on ilmoittanut valmistelevansa lakiesityksiä, jotka toteutuessaan supistavat merkittävästi Työllisyysrahaston rahoitusvastuulla olevia menoja. Tästä seuraisi paine alentaa työttömyysvakuutusmaksuja.
Tiedote 15.9.2022 Työmarkkinakeskusjärjestöt: Yritykset ja työpaikat mukaan energiansäästökampanjaan Yritysten ja muiden organisaatioiden on tärkeää tarttua henkilöstönsä kanssa kaikkiin keinoihin, joilla pystymme itse helpottamaan akuuttia energia-ahdinkoa. Työnantajat ja ammattijärjestöt kehottavat jäseniään liittymään 10.10. käynnistyvään kansalliseen Astetta alemmas -kampanjaan.
Tiedote 27.6.2022 Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat syrjimättömän työelämän puolesta Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja monimuotoinen työelämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys. Syrjimättömyyden tulisi olla kaikissa työyhteisöissä itsestäänselvyys.
Tiedote 24.3.2022 Työmarkkinajärjestöiltä yhteinen keskustelualoite digitalisaation vaikutuksista työpaikoilla Työmarkkinajärjestöt (Akava, EK, Kirkon työmarkkinalaitos, KT, SAK, Suomen Yrittäjät, STTK ja Valtion työmarkkinalaitos) ovat yhdessä laatineet aloitteen työpaikoilla käytävään keskusteluun digitalisaatiosta. Keskustelualoitteessa ehdotetaan neljää teemaa vuoropuhelun aiheiksi.
Tiedote 16.3.2022 Venäjän hyökkäys Ukrainaan ei oikeuta syrjintään työpaikoilla Tunteet ovat työpaikoilla pinnalla. Vahva auttamisen halu on hyvä asia, mutta myös pelko ja viha voivat nousta esiin. Tämä on tilanteen vakavuuden huomioiden ymmärrettävää, mutta ei oikeuta syrjivään käytökseen.